Ficcikirjasto

Fandom: Final Fantasy IX

Tämä on vanhan ficin uudelleen julkaisu. Aloitin ficin kirjoittamisen vuonna 2002 ja se valmistui vuosia myöhemmin. Se on julkaistu aiemmin nimellä Final Fantasy IX, mutta halusin vaihtaa nimen persoonallisemmaksi.

Ficci julkaistaan sellaisena kuin sen aikoinaan kirjoitin. Se kulkee hyvin pitkälti Final Fantasy IX -pelin tarinan mukaan (höystettynä muutamilla lisäkohtauksilla) ja repliikkien tukena on osittain käytetty pelin käsikirjoitusta.

Luku 17

Pitkän kävelymatkan aikana Garnet ehti rauhoittua. Zidane oli sanonut, että Eiko oli vain yksinäinen, ja siksi nuorimies oli ottanut tämän mukaan. Ei Zidane välittänyt Eikosta varsinaisesti, hän vain halusi olla tälle ystävällinen. Ehkä Garnet oli vihainen aivan turhaan. Oikeastaan, miksi hän edes oli vihainen?

Viimein Iifapuu kohosi heidän edessään. Oikeastaan sen luokse oli vielä matkaa, mutta he olivat saapuneet sen juurakkoon. Juuret levittäytyivät laajalle puun ympärillä, ja itse puu kohosi korkeuksiin peittäen auringonvalon. Sen juurien ympärillä pyörteili usvaa lähes yhtä paljon kuin Usvamantereen syvimmissä laaksoissa.
"Täällähän on usvaa…" Garnet mutisi ihmeissään ja unohti kokonaan, että oli ollut muille vihainen.
"Tämän paikan täytyy tosiaan olla usvan lähde", Zidane sanoi muistellen mustan maagin muutaman päivän takaisia sanoja.

Vivi saapui paikalle heti Zidanen perässä ja kompastui juureen. Hitaasti hän kömpi pystyyn ja suoristi hattunsa.
"Kunnossa?" Eiko kysyi.
"Ju-u", Vivi vastasi änkyttäen.

Zidane lähti kävelemään eteenpäin, mutta ei päässyt kovin pitkälle. Hän tunsi jonkin näkymättömän estävän kulkunsa. Kun hän osui siihen, valonsäteet kimaltelivat ilmassa ja kuului sähköinen räsähdys. Eteenpäin ei päässyt.
"Mikä se oli?" Zidane huudahti. Hän ei ollut koskaan kokenut vastaavaa.
"Se oli sinetti", Eiko sanoi. "Sen ei pitäisi satuttaa, mutta oletko kunnossa?" hän varmisti.
"Ei se sattunut", Zidane vastasi. Hän käveli jälleen lähemmäs näkymätöntä seinää ja painoi kätensä sitä vasten. Taas siitä kimpoili valonsäteitä ja kuului räsähdys. Hän tuijotti eteensä hetken ja päätti viimein kysyä Eikon neuvoa. "Sanoitko, että he sulkivat tämän eidolonin voimalla?" hän kysyi. Eiko nyökkäsi, ja Garnet kääntyi kiinnostuneena katsomaan tyttöä. "Ihmeellistä… Entä miten sen voi rikkoa?" Zidane jatkoi.
"Aion pyytää eidolonia palaamaan. Kutsujan sarvi antaa meille kyvyn kommunikoida eidolonien ja villieläinten kanssa. Puran sinetin nyt", Eiko sanoi. "Katsokaa!"

Eiko käveli näkymättömän seinän eteen ja alkoi tehdä outoja käsiliikkeitä. Muut seurasivat kiinnostuneina tapahtumia hieman sivummalta.
"Nouse, nouse, nouse", Eiko aloitti. "Nouse, nouse, nouse henkemme valon voimalla! Kutsun sinua! Vastaa kutsuuni! Missä sielusi mahtaakaan olla!"
Eikon sanojen myötä seinä alkoi säteillä valoa. Säteet näyttivät ikään kuin imeytyvän pikkutyttöön. Eiko tunsi eidolonin hengen tulevan yhdeksi hänen oman henkensä kanssa.
"Valmista!" hän sanoi. "Voimme mennä puuhun nyt."
"Kiitos", Zidane sanoi hymyillen.
"Oliko tuo loitsu sinetin rikkomiseksi?" Vivi kysäisi.
"Ei. Minä vain keskitän ajatukseni sarveeni", Eiko vastasi.
"Miksi sinä sitten…?" Vivi aloitti.
"Se oli vain esitystä", Eiko vastasi ennen kuin maagi ehti lopettaa. "Loitsu on itse asiassa paljon pidempi, mutta eidolon pyysi minua kiirehtimään."
Minä en kuullut mitään, Garnet ajatteli pettyneenä. Miksei hän ollut kuullut mitään?
"Mennään!" Zidane sanoi.

Zidanen johdolla joukko lähti etenemään puun luokse. Se ei ollut kovin helppoa, sillä juuret olivat paksuja ja niiden välissä oli vaikea kulkea. Kun he viimein pääsivät puun luo, kulku ei helpottunut yhtään. Heidän täytyi kiivetä puurunkoa pitkin kasvavien köynnösten avulla ylöspäin. Kulku sujui hitaasti. Heidän oli pakko pitää useita lepotaukoja, jotta he olisivat taas jaksaneet eteenpäin.

Viimein he saapuivat oksanhaaraan, jossa näytti olevan jonkinlainen portti puun sisäpuolelle. Hetken epäröinnin jälkeen he astelivat portista sisälle. Kapea käytävä johdatti heidät pyöreään huoneeseen, jonka lattialla oli kauniisti koristeltu lava.
"Mikä tämä on…?" Zidane mietti ääneen katsellessaan lavaa. "Se näyttää vanhalta. Kukakohan sen rakensi?"

Vivi ja Eiko saapuivat käytävästä huoneeseen viimeisinä. Eiko näytti turhautuneelta.
"Tähän suuntaan!" hän huudahti Viville. "Oletko sinä edes kunnossa?"
"E- eikö teistä kukaan pelkää korkeita pa-paikkoja?" Vivi änkytti sydän läpättäen.
"Äsh, sinä olet niin avuton!" Eiko tuhahti. "Sinun on parasta jäädä tähän ja antaa meidän muiden hoidella loput."
"Ei, minä tulen mukaanne. Minun täytyy", Vivi sanoi jo rohkeammin.
"Pysy sitten vierelläni", Eiko huomautti. Maagi nyökkäsi tytölle.
"Eiko, tiedätkö mitään tästä paikasta?" Zidane puuttui lasten keskusteluun.
"En. Olen ensimmäistä kertaa Iifapuun sisällä", Eiko vastasi.
"Tämä paikka näyttää antiikkiselta…" Zidane mutisi ja kosketti samalla jalallaan lavaa. Samalla hetkellä se alkoi hehkua lilaa valoa. "Mitä hit…" hän ihmetteli.

Zidane astui lavan päälle, koska ei keksinyt mitään muutakaan. Samassa lava alkoi laskeutua alaspäin. Nuorukainen tarttui nopeasti lavan jättämän aukon reunaan ja jäi hetkeksi roikkumaan siihen. Hetken päästä lava tuli takaisin ylös, ja hän laski jalkansa sen päälle. Kun lava oli jälleen lattian tasalla, hän käveli pois sen päältä ja katsoi muita.
"Se näyttäisi toimivan. Minä menen alas katsomaan, minne se vie minut", hän sanoi. "Kutsun teitä, jos kaikki on kunnossa."
"Minä tulen mukaasi!" Eiko huudahti välittömästi. Tämä oli loistava tilaisuus olla Zidanen kanssa kahden kesken. Tosin Eikon suureksi pettymykseksi myös Garnet ja Vivi ilmoittivat tulevansa mukaan. Se siitä kahdenkeskisestä hetkestä.
"Mennään sitten kaikki", Zidane kohautti olkapäitään kahden muunkin ilmoittaessa halukkuudestaan tulla mukaan.

He astuivat kaikki yhtä aikaa lavan päälle. Se alkoi jälleen hehkua, ja hetken päästä se laskeutui syvyyksiin. Matka kulki äänettömästi pimeän kuilun halki. Vajaan minuutin kuluttua lava pysähtyi ja kumppanusten edessä avautui uusi käytävä. Tämä käytävä oli edellistä pimeämpi, joten Zidanen ollessa johdossa he etenivät hyvin hitaasti. He saattoivat kaikki aistia pimeydessä oudon tunnelman.

Käytävä kulki selvästi alaspäin. Toisinaan se kiemurteli, toisinaan eteni suoraan. Se tuntui olevan loputtoman pitkä, mutta viimein se päättyi samanlaisen lavan luokse kuin mistä oli alkanutkin. Hetken Zidane epäili, että he olivat kulkeneet ympyrää. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan ollut kovin monia, joten ystävykset astuivat jälleen lavan päälle. Se alkoi hohtaa ja laskeutua jonnekin syvälle. Tällä kertaa kuilu ei kuitenkaan ollut pimeä. Se hohti vihreää valoa.
"Kaikki tuolla ylhäällä näytti lakastuneelta", Zidane sanoi. "Mutta tämä paikka näyttää aivan erilaiselta. Se on niin kirkas, etten voi nähdä pohjaa. Luulen, että meidän täytyy yrittää päästä tämän pohjalle." Nuori mies huomasi Garnetin olevan huolestuneen näköinen. "Oletko kunnossa, Dagger?" hän kysyi.
"Olen. Ihmettelin vain, minne olemme menossa", prinsessa vastasi.
"Niin minäkin", Zidane totesi.
"Ehkä Mog voi kertoa meille jotain", Eiko ehdotti ja kutsui pientä mooglea esiin. Hetken päästä se jo ilmestyi Eikon puseron sisältä ja lenteli heidän edessään. "Miltä sinusta tuntuu täällä, Iifapuun sisällä?" hän kysyi siltä.
"Kupo", Mog vastasi. "Kupo?…KUPO! KUPO!"
"Todellako?" Eiko kysyi mooglelta.
"Kupo."
"Kiitos", Eiko sanoi.
"Kupopo", Mog lisäsi vielä.

Muut eivät olleet ymmärtäneet keskustelua lainkaan, mutta selvästi Mog oli jostain kiihdyksissään. Se taisi tietää jotain, mitä muut eivät tienneet.
"No, mitä se sanoi?" Zidane kysyi Eikolta.
"Mog aistii elämää alapuolellamme", Eiko vastasi. "Mooglet ovat keijuja, joten ne aistivat elämää joka paikassa. Mutta Mog sanoo, että sitä on erittäin paljon täällä."
"Ovatkohan Kujan joukot alhaalla…" Garnet mutisi.
"Mutta mikä on yhteys Kujan ja usvan välillä?" Zidane kummasteli. Miten kukaan yksittäinen ihminen voisi millään tavalla liittyä usvaan?

Samassa kaksi outoa hirviötä laskeutui lavan päälle. Kukaan ei ollut täysin varma, mistä ne tarkalleen ottaen olivat ilmestyneet, mutta lentää ne kai osasivat. Ehkä ne olivat vaanineet heitä jo pidemmän aikaa ja päättäneet vasta nyt hyökätä. Garnet perääntyi nopeasti Zidanen luokse. Zidane työnsi kummatkin tytöt taakseen ja vetäisi miekkansa esiin. Hirviöt eivät ehtineet liikahtaakaan, kun ne jo makasivat kuolleina.
"Täällä on outoja hirviöitä", Eiko totesi ja katseli maassa makaavia otuksia.
"Voisiko usva aiheuttaa ne?" Garnet ehdotti.
"Ehkäpä… Synkässä metsässä ja Gargant-tunnelissakin oli erikoisia hirviöitä", Zidane pohdiskeli. "Luulen, että usva kulkeutuu täältä jotenkin muille mantereille."
"Mutta kysymys kuuluu, miksi", Garnet huomautti.
Vivi mutisi itsekseen jotain epäselvää ja sai muut katsomaan itseään. Hänen keltaiset silmänsä näyttivät vihreässä valossa oudoilta.
"Mikä hätänä, Vivi? Olet ollut ajatuksissasi jo jonkin aikaa", Zidane kysyi saaden maagin havahtumaan.
"Olen ajatellut usvaa…" maagi sanoi. "Muistatteko sen… tehtaan, jonka näimme Dalissa?"
"Kyllä, tehtaan, jossa tehtiin mustia maageja", Garnet vastasi. Hän muisti sen varsin hyvin. Hän ja Zidane olivat menneet maanalaiseen tehtaaseen pelastamaan Viviä. He olivat nähneet omituisen koneen, joka valmisti munia. Munista tuli mustia maageja. Lopulta maagit oli pakattu puulaatikoihin. Hekin olivat joutuneet sellaisten sisään piiloutuessaan kyläläisiltä.
"Mustia maageja?" Eiko kysyi.
"Ne näyttivät kovasti Viviltä", Garnet kertoi. Zidane loi prinsessaan ankaran katseen ja näytti ensi kertaa melkein vihaiselta tytölle.
"Dagger!" hän sähähti.
"Ups, anteeksi… En tarkoittanut…" Garnet korjaili heti sanojaan. Hänkin muisti, kuinka arka Vivi oli mustien maagien suhteen.
"Ei se mitään", Vivi sanoi. "En ole enää masentunut siitä, että minut on tehty… ja kaikesta…" Vaikka maagi puhui kepeään sävyyn, sanat olivat jotenkin raskaat. "Joka tapauksessa… Tehtaassahan oli paljon usvaa, vai mitä?"
"Kyllä, siellä oli suuri kone täynnä usvaa", Zidane muisteli.
"Niinpä, ja niitä outoja munia", Garnetkin huomautti.
"Usvan, Kujan ja… mustien maagien välillä täytyy olla jokin yhteys", Vivi sanoi.
"Olen aivan sekaisin", mutisi Eiko, joka oikein pysynyt muiden ajattelun kärryillä.

Zidane käveli lavan reunalla ja kurkisteli alas kuiluun. Vihreän valon seasta alkoi hitaasti erottua jotain kiinteää, aivan kuin pohja.
"Hei, näen viimein pohjan!" hän huudahti. Muutkin tulivat katsomaan alas reunalta.
"Onpa se syvä", Eiko totesi.
"En tiedä, mitä tuolla alhaalla on", Zidane sanoi. "Mutta pianhan se selviää…"
Kesti vielä hetken ennen kuin lava laskeutui kuilun pohjalle, tai oikeastaan se ei ollut aivan pohja. Ystävysten edessä aukesi melko suuri vihreän valon täyttämä, kaksikerroksinen tasanne. Ylemmästä kerroksesta menivät portaat alemmalle. Eiko juoksi heti portaille ja kääntyi katsomaan Zidanea.
"Tule mukaani!" hän huusi. "Vai aiotko antaa minunlaiseni avuttoman pikkutytön mennä yksinään?" Sitten hän jo juoksikin portaat alas. Vivi meni hänen jälkeensä.
"Odottakaa! Siellä saattaa hiippailla hirviöitä!" Zidane huusi lapsille, mutta ei ehtinyt mennä näiden perään, sillä Garnet alkoi vuorostaan puhua hänelle.
"Sanopa, Zidane…" hän aloitti. "Mog sanoi aistivansa elämää täällä. Aistitko sinä mitään?"
"Kyllä, mutta sinäkin aistit sen. Vai kuinka?" nuorukainen vastasi.
"Niin, voin sanoa, että täällä alhaalla on jotakin", Garnet myönsi.

***

Vivi ja Eiko menivät alemman kerroksen reunalle. He katselivat sieltä alas. Vihreä usva pyörteili loputtomassa kuilussa. Kuinka syvälle se oikein ulottui? Gaian keskipisteeseen astiko? Vivin mielessä kävi, että vihreä usva saattaisi olla Gaian sielua, mutta sitten hän tuli ajatelleeksi, ettei sielusta voisi ikinä muodostua jotain niin pahaa kuin heidän kohtaamansa hirviöt.

Zidanekin tuli alas ja käveli reunalle. Kun hän katsoi alas, huimaava tunne täytti hänet. Jos hän astuisi reunan yli, putoaisiko hän ikuisesti? Siltä ainakin tuntui, kun tuijotti usvaa.
Vihreä valo liikkuu…? hän ajatteli. Ei, se oli vain mielikuvitusta… Se Kujasta, edes hänen seuraajansa eivät ole täällä. Tai ehkä meidän täytyy mennä ihan alas asti. Siellä on ehdottomasti jotain. Zidane oli ollut varma, että Kuja olisi ollut Iifapuulla, koska musta maagi oli aiemmin kertonut heille Kujan piilopaikan olevan tällä mantereella. Lisäksi Kuja oli selvästi tekemisissä usvan kanssa… ja tämä oli Ulkomantereen ainoa kolkka, jossa he olivat tähän mennessä nähneet edes usvaa.
"Zidane!" Eikon huuto keskeytti nuorukaisen ajatukset.
"Mitä nyt?" hän kysyi.
"Mog sanoo, että jotakin on tulossa yläpuolelta!" Eiko selitti hätäisesti.
"Yläpuolelta!" Zidane huudahti. Garnet oli yhä ylemmässä kerroksessa. "Dagger, tule alas sieltä! Nyt heti!" hän huusi niin kovaa kuin vain pystyi.

Garnet lähti juoksemaan kohti portaita kuullessaan Zidanen huudon ja paniikin tämän äänessä. Samassa koko tasanne alkoi kuitenkin täristä ja hän kaatui maahan. Zidane jätti lapset alas ja ryntäsi prinsessan luokse.
"Oletko kunnossa?" hän kysyi prinsessalta.
"Olen, mutta mikä on hätänä?" Garnet tivasi. Hän oli säikähtänyt pahemman kerran.
"Tuolla!" Eiko huusi alhaalta ja osoitti seinää. Hän juoksi seinän luokse Vivi perässään.
"Kujan joukot varmasti!" Zidane huudahti. "Meidänkin on parasta mennä. Pystytkö seisomaan, Dagger?"
"Pystyn. Mennään", Garnet vastasi ja nousi seisomaan Zidanen avustuksella. He ryntäsivät portaat alas Eikon ja Vivin luokse. Seinä heidän edessään aaltoili.
"Katsokaa! Seinä liikkuu!" Eiko kiljui.
"Olet oikeassa. Aivan kuin se olisi elossa", Vivikin myönsi.
"Zidane, seinä liikkuu nopeammin", Eiko kiljui edelleen.
"Nyt se tulee!" Zidane huudahti. Jotakin suurta tuli seinän läpi rikkomatta kuitenkaan sitä. Se näytti aivan puulta, mutta sillä oli kasvot. Siitä huokui elämä ja jonkin elämää suurempi, jokin ikuinen.
"Mikä tuo on?" Garnet kuiskasi pienellä äänellä.

Se ei siis ollutkaan Kuja, oudon olennon ääni kantautui jokaisen paikalla olijan pään sisään.
"Mitä oikein tapahtuu?" Vivi kysyi paniikissa. "Voin kuulla sen äänen pääni sisällä!"
"Mainitsit juuri Kujan! Missä hän on?" Zidane huusi olennolle välittämättä Vivistä.
En tiedä.
"Mitä teet täällä?" Garnet kysyi.
"Sinäkö valmistat usvan?" Zidanekin tivasi.
Ei sitä valmisteta. Se on jalostusprojektin sivutuote. Sitä vapautuu juurien kautta.
"Vapautuu?" Vivi ihmetteli.
"Joten sitä lähetetään muille mantereille juurien kautta", Garnet päätteli.
"Mutta miksi?" Zidane kysyi. "Miksi tekisit sellaista?"

Minä saastutan toisia mantereita usvalla aktivoidakseni taistelevia ötököitä. Tämä tietenkin johtaa sotaan valtioiden johtajien välillä ja sitä kautta sivilisaation tuhoon. Kuja vain keksi toisen käyttötarkoituksen sivutuotteelle.
"Toisen käyttötarkoituksen?" Vivi huudahti. "Mitä Kuja oikein aikoo tehdä?"
En voi valehdella. Kuja käyttää hukkamateriaalia valmistaakseen aseita… Sellaisia aseita kuin itsekin olet.
"Hän todella ärsyttää minua!" Eiko raivosi. Vivistä oli jo tullut hänen ystävänsä, eikä hänen ystäviään haukuttu. "Saanko tappaa hänet?"
"Odota, Eiko!" Zidane sanoi. "Minkälaisia aseita Kuja valmisti?" hän kysyi sitten olennolta.
Kuja kutsuu niitä mustiksi maageiksi, usvan synkiksi sikiöiksi.

Kaikki tuijottivat vaiti olentoa. He eivät voineet olla ajattelematta Viviä. Miltä tästä mahtoi tuntua? Miltä heistä itsestään olisi tuntunut, jos heitä olisi kutsuttu usvan synkäksi sikiöksi, pahuuden ilmentymäksi? Vivistä oli mahdoton kuvitella mitään pahaa, ja kuitenkin hänkin oli musta maagi.
"Se tehdas Dalissa oli siis todellisuudessa…" Garnet mietti ääneen rikkoen hiljaisuuden.
Tuhotkaa minut ja enää yhtään usvaa ei synny, eikä enää yhtään asetta, niin kuin tuo nukke tuossa, tehdä. Vastaa minulle, nukke! Kiistätkö oman syntymäsi?
"Miksi sinä…" Zidane huusi olennolle, mutta ei ehtinyt lopettaa lausettaan. Vivi ryntäsi lähemmäs olentoa silmät vihaa tulvien.
"Ei enää sanakaan!" maagi huusi.
"Vivi?" Garnet ihmetteli. Pikkuinen ei koskaan ollut ollut niin vihainen kuin nyt.
"En anna sinun tehdä enää yhtään murhavälinettä!" maagi raivosi silmät kiiluen.
"Oikein, Vivi!" Eiko rohkaisi maagia. "Tiedän, että tämän täytyy olla vaikeaa sinulle. Tehdään selvää tuosta surkimuksesta, eikö niin!"
"Selvä. Tehdään niin", Zidanekin yhtyi puheeseen. "Kuka tietää, sehän voi johdattaa Kujan tänne."

Olen nähnyt tuhatvuotisen elämäni lopun, eikä se ole nyt. Ette voi pysäyttää minua. On hyödytöntä edes yrittää.

Hyödytöntä tai ei, ystävyksiä päättivät kuitenkin yrittää. Zidane veti miekkansa esiin, Vivi keskittyi iskuunsa ja Garnet ja Eiko valmistautuivat kutsumaan eidoloninsa avuksi tarvittaessa. Vivi suuntasi valtavan tulipatsaan kohti olentoa. Se ei kuitenkaan näyttänyt vahingoittuvan. Se imi tulen itseensä ja iski sen hetken päästä takaisin ystävyksiä kohti. Zidanen miekkakaan ei tehnyt olennolle huomattavaa vahinkoa.

On sinun vuorosi, Garnet kuuli äänen sisällään. Hän tunnisti sen vanhan Ramuhin ääneksi. Hän tiesi täsmälleen, mitä hänen olisi tehtävä. Hän sulki silmänsä ja keskittyi ajattelemaan Ramuhia. Hän tunsi otsassaan kihelmöintiä, aivan kuin hänelläkin olisi ollut samanlainen sarvi kuin Eikolla. Hän oli varma, että kihelmöinti tuntui juuri samassa kohdassa, jossa Eikon sarvi sijaitsi. Hetken kuluttua hän tunsi siirtyvänsä jonnekin muualle. Tunne oli sama kuin aiemmin taistelussa jättiläistä vastaan. Tälläkin kerralla hän näki tapahtumat, mutta ei ollut paikalla itse. Yhtäkkiä ukkonen jyrisi puun sisällä. Ramuh ilmestyi kuin tyhjästä suuri sauva kädessään. Hän sinkosi sauvan maahan pystyyn niin, että maan pinta halkeili. Seuraavaksi suuri salama halkaisi ilman ja iski puuolennon tuhansiksi kappaleiksi. Garnet tunsi palaavansa takaisin paikalle. Ramuh oli poissa, mutta tyttö tunsi yhä kihelmöintiä otsassaan.

Maa alkoi täristä. Vaikutti siltä, että koko puu olisi romahtamassa kasaan. Zidane tarttui Garnetin kädestä kiinni ja veti tyttö pois seinän läheltä. Vivi ja Eikokin seurasivat nopeasti perässä. He juoksivat suoraan lavalle, joka alkoi nousta välittömästi. Kun he viimein saapuivat synkkään ja pimeään käytävään, he eivät välittäneet varovaisuudesta, vaan rynnivät kompastellen eteenpäin käytävää pitkin. Noustuaan toisella lavalla takaisin pyöreään huoneeseen he huomasivat tärinän lakanneen aivan yhtä nopeasti kuin se oli alkanutkin, ja puu oli edelleen pystyssä.

Ystävykset kulkivat käytävää pitkin ulos puusta. He henkäisivät syvään nähdessään muutoksen ympäristössä. Alhaalla juurien ympärillä ei enää pyörteillyt usvaa, ja Iifapuukin näytti jotenkin kauniimmalta, ystävällisemmältä. He jäivät ihailemaan näkymiä oksanhaarasta pitkäksi aikaan. Lopulta he kuitenkin päättivät laskeutua puusta alas.

Kun he olivat laskeutuneet puusta ja kulkeneet takaisin sinne, missä juuret alkoivat painua maan sisään, he kääntyivät vielä kerran katsomaan puuta.
"Iifapuu näyttää kauniilta nyt, kun ei ole usvaa", Eiko sanoi sen, mitä he kaikki olivat ajatelleet. "Onkohan teidän Usvamantereennekin nyt puhdas?"
"Luulen niin", Zidane vastasi. "Nyt vain odotellaan, että Kuja ilmestyy paikalle."
"Zidane…" Vivi kuiskasi. "Teimmekö oikein? Se olento sanoi, että mustat maagit on tehty usvasta. Kun ajattelin, miten muut mustat maagit oli tehty sodan vuoksi… En halunnut niin enää tapahtuva, vaikka mikä olisi. Nyt enää ei synny uusia mustia maageja. Luulenpa, että he vihaavat minua…"
"Eikä!" Eiko huudahti. "Nyt kuuntelet minua! Sinun ei koskaan pitäisi valehdella itsellesi. Sinun veljesi eivät haluaisi sinun tekevän niin."
"Luuletko tosiaan niin? Luuletko, että he ymmärtävät?" Vivin äänessä oli toivoa.
"Tietenkin, he ovat veljiäsi. Kaikki on hyvin", Eiko vakuutteli. "Mitä nyt, Mog?" hän kysyi sitten Mogin ilmestyttyä jälleen esiin hänen paitansa alta.

Samassa Moco-niminen moogle lennähti paikalle. Se pyöri ympäriinsä vimmatusti ja näytti hätääntyneeltä.
"Mikä hätänä? Miksi tulit koko matkan tänne?" Eiko kysyi. Moco kuiskasi hänelle jotain. "Ei voi olla totta! Palaan heti takaisin!"
"Selvä. Minä menen nyt ja kerron muille", Moco sanoi.
"Te kai jäätte tänne odottamaan Kujaa? Minä palaan kylään", Eiko sanoi muille.
"Odota, Eiko! Mitä nyt?" Zidane kysyi.
"Joku varasti jotain todella arvokasta kylästä", Eiko vastasi.
"Zidane!" Garnet huudahti, mutta nuorukainen ei edes katsonut häntä. Zidane vilkaisi Viviä, joka nyökkäsi. Sitten hän kääntyi takaisin Eikon puoleen.
"Tulemme mukaasi", hän sanoi tytölle.
"Kiitos, mutta entä Kuja?" Eiko huolestui.
"Madain Sari ei ole niin kaukana. Kuja voi odottaa", Zidane sanoi.