Ficcikirjasto

Fandom: Final Fantasy IX

Tämä on vanhan ficin uudelleen julkaisu. Aloitin ficin kirjoittamisen vuonna 2002 ja se valmistui vuosia myöhemmin. Se on julkaistu aiemmin nimellä Final Fantasy IX, mutta halusin vaihtaa nimen persoonallisemmaksi.

Ficci julkaistaan sellaisena kuin sen aikoinaan kirjoitin. Se kulkee hyvin pitkälti Final Fantasy IX -pelin tarinan mukaan (höystettynä muutamilla lisäkohtauksilla) ja repliikkien tukena on osittain käytetty pelin käsikirjoitusta.

Luku 16

Eiko johdatti uudet ystävänsä merenrantakaupunkiin. Pieni kaupunki oli rakennettu lähes kokonaan ruskeasta kivestä. Se oli varmasti joskus ollut hyvin kaunis, mutta nyt se oli vain kasa raunioita, aivan kuin Burmeciakin. Zidanen mielessä kävikin, että mustat maagit olisivat hyökänneet myös Eikon kotiin. Tosin tyttö olisi luultavasti maininnut asiasta Vivin nähdessään, joten tuhoon täytyi olla jokin muu syy.
"Zidane", Eiko sanoi nykien nuortamiestä hihansuusta, "tämä on minun kotikaupunkini, Madain Sari."
"Asut siis todellakin täällä? Rauniokasassa?" Zidane taivasteli. Samassa hän huomasi Garnetin järkyttyneen ilmeen. "Dagger?" hän kysyi huolestuneena.
"Mitä täällä on tapahtunut? Paikkahan on raunioina", Garnet suuntasi sanansa Eikolle vilkaisemattakaan Zidaneen.

Eiko johdatti toverukset syvemmälle kaupunkiin. Hyvin pian he saapuivat keskustaan, jossa oli pieni patsas. Heti heidän astuttuaan patsasaukealle joka puolelta ilmestyi moogleja. Niitä oli varmasti kymmenittäin.
"Kupo!" ne huusivat kaikki yhteen ääneen.
"Mocha! Moco! Chimomo!" Eiko kiljui iloisesti. "Momatose! Morrison!" Tyttö näytti tunnistavan lähes kaikki mooglet ja luetteli innoissaan niiden nimiä. "Missä on Mog?" hän kysyi lopulta. "EI… Mog syötiin? MOG!" hän huusi paniikissa.
Ei mennyt varmasti puoltakaan minuuttia, kun Mog jo lensi paikalle jostain päin kaupunkia.
"Kupo! Kupo… Kupo?" se sanoi Eikolle huolestunut ilme silmissään.
"Ei, en minä ole vihainen. Mutta älä enää koskaan jätä minua yksin! Vannotko?" Eiko vastasi. Muut seurasivat ihmeissään keskustelua, josta saattoivat ymmärtää vain puolet.
"Kupo!"
"Kupo!"
"Kupo!" muut mooglet puuttuivat keskusteluun ja lentelivät Eikon ympärillä. Välittämättä pikkuotuksista tyttö kääntyi jälleen Zidanen puoleen.
"Zidane, seuraa minua!" hän komensi ja lähti aukealta jälleen kohti kaupungin reunaa.

Hieman ihmetellen nuorukainen seurasi perässä. Parin mutkan jälkeen he saapuivat vesiputoukselle. Putous syöksyi alas jonkinlaisen muurin päältä. Putouksen vierellä muurissa oli oviaukko, jota Zidane alkoikin heti vilkuilla uteliaana. Eiko sen sijaan kääntyi nyt puhumaan heitä seuranneille moogleille.
"Ryhtykääpä hommiin, pojat", hän sanoi käskevällä äänellä.
"Kupo! Kyllä rouva!" yksi moogleista sanoi ja teki kunniaa niin hyvin kuin nyt moogle siihen pystyi.
"Mog, sinä pysyt täällä minun kanssani", Eiko huomautti ennen kuin moogleista kaikkein pienin ehti seurata isompia lajitovereitaan.
"Kupo!" Mog tuhahti.
"No niin, tule nyt!" Eiko sanoi sovittelevasti. Mog tuijotti häntä hetken, mutta nyökkäsi sitten. Se alkoi pyöriä lujaa ilmassa ja kutistui kutistumistaan. Viimein se oli aivan pikkuruinen ja lensi Eikon paidan sisälle turvaan.

Zidane tuijotti silmät lautasen kokoisina tapahtumaa. Hän pudisteli päätään ja hieroi silmiään. Oliko hän nähnyt oikein?
"Katosiko tuo moogle juuri vaatteidesi alle?" hän varmisti.
"Jep, Mog on aina mukanani", Eiko vastasi ylpeänä. Kuin todistaakseen Eikon sanat Mog ilmestyi Eikon paidan alta, alkoi pyöriä ja muuttui takaisin oikeankokoiseksi. Sitten se pyöri jälleen ja palasi tytön paidan alle.

Eiko istahti kivipaadelle ja kehotti Zidanea tulemaan istumaan hänen viereensä. Hän halusi tietää nuorukaisesta kaiken, aivan kaiken.
"Kerro lisää itsestäsi!" hän huudahti. "Kerro!"
"Tietty", Zidane sanoi virnistäen. "Minä haluan myös tietää enemmän sinusta, Eiko." Nuorukainen istahti pikkutytön viereen ja hymyili tälle ystävällisesti. "Näin aluksi voisit kertoa siitä eidolonista…" hän aloitti. Eiko kuitenkin keskeytti hänet.
"Mistä olet kotoisin? Kuinka vanha olet? Mitä teet? Minne olet menossa?" tytöllä riitti kysymyksiä.
"Äläs nyt…" Zidane rauhoitteli häntä. "Minä haluan tietää…"
"Minkälaisesta ruoasta pidät? Mistä eidoloneista pidät? Minkä tyyppisistä moogleista tykkäät? Entä millaisista tytöistä?" Eiko jatkoi. Zidane kohautti olkapäitään huokaisten. Tyttö ei selvästikään aikonut luovuttaa, ennen kuin olisi saanut kaikki kaipaamansa vastaukset.

Kului reilu tunti. Zidane vastaili Eikolle kärsivällisesti, vaikka hänen mieltään askarrutti enemmänkin paikalle saapuneen Garnetin synkkä ilme. Mikä tätä vaivasi?
"En ole koskaan tavannut ketään sinunlaistasi…" Eiko viimein huokasi ja lopetti kyselemisen.
"Dagger? Mikä hätänä?" Zidane kysyi prinsessalta välittämättä enää Eikosta. "Näytät tylsistyneeltä…"
"Äh, ei mikään", Garnet vastasi, vaikka hänen ilmeensä kertoi aivan muuta.
"Onko sinulla kuumetta?" Zidane tiedusteli, kun ei parempaakaan syytä keksinyt Garnetin synkälle olomuodolle.
"Pyh", Garnet tuhahti ja katsoi muualle.

Zidane oli hetken hiljaa ja vain tuijotti prinsessaa. Hän ei voinut ymmärtää tämän käytöstä. Sitten hänen katseensa kuitenkin kirkastui äkkiä.
"Sinähän olet ihan kunnossa", hän totesi. "Oletko kenties mustasukkainen?"
"Miksi minun muka pitäisi olla mustasukkainen?" Garnet kysyi hyytävästi.
"Oletteko sinä ja Dagger todellakin vain ystäviä?" Eiko puuttui keskusteluun huolestuneesti. "Näyttäisi siltä… että te kaksi… olisitte jotain enemmän…" hän sanoi masentuneesti.
"No…" Zidane sanoi ja jäi sitten miettimään. "Me todellakin olemme enemmän kuin ystäviä."
"Joten, mitä te sitten olette?" Eiko tivasi kädet puuskassa.
"Joukkue", Zidane vastasi, ja sai jopa Garnetin kääntymään katsomaan häntä ihmeissään.
"Joukkue?" Eiko kummasteli. Hän oli odottanut hieman toisenlaista vastausta.
"Niin, Vivi on myös osa joukkuetta…" Zidane sanoi. "Minne hän muuten meni?"

Kumpikaan nuorista naisista ei kuitenkaan ehtinyt vastata Zidanen kysymykseen, sillä Mog pöllähti yhtäkkiä ulos Eikon paidan alta. Näky sai Garnetin vetämään syvää henkeä.
"Samalla lailla kuin minä ja mooglet? Sitäkö tarkoitat?" Eiko varmisteli vielä.
"Jotakin sinne päin", Zidane myönsi.

Hetkeen kukaan ei sanonut mitään. Sitten paikalle pyyhälsikin jo Mochaksi kutsuttu moogle. Se lennähti Eikon eteen ja jäi roikkumaan ilmaan.
"Kaikki puhdasta! Kupo!" se sanoi.
"Kiitos Mocha! Tulen pian sinne", Eiko vastasi ja soi mooglelle ystävällisen hymyn. Mog alkoi pyöriä ja hävisi sitten takaisin tytön paidan sisälle. "Minä menen nyt kokkaamaan. Teidän täytyy tulla luokseni syömään myöhemmin!" tyttönen osoitti sanansa Zidanelle. Sitten hän jo juoksi pois Mocha kintereillään.
"On edelleen paljon asioita, joita haluan kysyä häneltä", Zidane sanoi Garnetille. "Minusta meidän pitäisi hyväksyä hänen kutsunsa."
"Selvä", Garnet mutisi.
Samassa Eiko juoksi vielä takaisin ja hymyili Zidanelle leveästi. Hän huomautti, että kutsuisi uusia ystäviään, kun ruoka olisi valmista.
"Älkää menkö liian kauas", hän sanoi ja poistui jälleen.

***

Vivi oli vaeltanut yksin Madain Sarin syrjäiseen kolkkaan. Hän nojasi käsiään kiviseen kaiteeseen alapuolellaan meri. Hän kuuli, kuinka aallot löivät rantaan. Niiden ääni toi hieman rauhallisuutta hänen levottomaan mieleensä. Hän tuijotti eteensä katsellen sinistä taivasta ja vielä sinisempää merta eikä lainkaan huomannut ylitseen lentävää mooglea.
Herra 288 sanoi, että minä ymmärrän, mitä tarkoittaa elää ja kuolla… pikkuinen pohdiskeli. Mutta se johtuu vain siitä, että minusta pysähtyminen ja kuoleminen ovat eri asioita. Minä en oikeastaan ymmärrä, mitä tarkoittaa elää ja kuolla… Mistä me tulemme? Ja palaammeko takaisin sinne, kun kuolemme? Pienen maagin mieli oli täynnä elämän suuria kysymyksiä. Jos elämän merkitys on siinä… mistähän minä tulin? Minne minä päädyn, kun kuolen…?

Vivi tunsi väristyksien kulkevan pienen ruumiinsa halki. Häntä pelotti. Hänellä ei ollut sen enempää vastauksia kuin muillakaan. Ainoa keino saada vastauksia oli kuolla, mutta kuolema itsessään oli jo pelottava. Entä jos sen jälkeen ei olisi yhtään mitään? Pelkkä tyhjyys… Jos hän vain lakkaisi olemasta, niin mitä sitten. Vivi ei halunnut lakata olemasta.
"Miksi minä tärisen? Mikä oikein on tämä tunne?" hän kysyi itseltään ääneen tuntiessaan jälleen uuden väristyksen kehossaan.

***

Eiko seisoskeli keittiössään. Siellä ei ollut kattoa lainkaan. Se oli sortunut kymmenisen vuotta sitten, kun Madain Sari oli tuhoutunut. Eiko ei kuitenkaan muistanut tuosta ajasta mitään. Miten hän olisi voinutkaan? Hänhän oli vasta kuusivuotias, kuten hänen paras ystävänsä Mogkin. Vain harvoja Madain Sarin asukkaita oli jäänyt henkiin tuona tuhon päivänä, tai niin hänen isoisänsä oli kertonut hänelle. Monia perheitä oli myös kadonnut jäljettömiin. Eikon isosedän vaimo ja kuusivuotias tytär olivat olleet tuolloin merellä, eikä heitä ollut sen jälkeen näkynytkään. Isosetä oli kuollut suruun vain puoli vuotta myöhemmin, eikä Eiko ollut tuntenut häntä koskaan.

Eikon kodistakaan ei ollut paljon jäljellä. Olohuone oli säilynyt jotakuinkin ennallaan, samoin alemmassa kerroksessa oleva makuuhuone, mutta muut huoneet olivat sortuneet kokonaan. Keittiö oli muuten ehjä, mutta katto ja osia seinistä puuttui. Eiko asutti taloaan nykyisin yksin mooglejen kanssa. Itse asiassa hän oli ainut ihminen koko kaupungissa. Hänen äitinsä oli kuollut synnytykseen, ja isä kadonnut salaperäisesti myöhemmin. Hän oli elänyt monta vuotta kahden isoisänsä kanssa katsellen asukkaiden vähentymistä vuosi vuodelta. Lopulta hän ja isoisä olivat olleet ainoat asukkaat, mutta isoisä oli ollut vanha. Hän oli nukkunut pois eräänä yönä ja jättänyt Eikon yksin. Viimeinen asia, jonka isoisä oli Eikolle sanonut, oli ollut käsky pysyä kaupungissa, kunnes tyttö täyttäisi 16 vuotta.

Eikon muistelut katkesivat, kun joukkio moogleja lensi hänen luokseen ja alkoi yhteen ääneen selittää, mitä ne olivat tehneet.
"Kiitos siivoamisesta, pojat! Teitte hyvää työtä", Eiko kiitteli hymyillen. "Talon siivoaminen on tärkeää, jotta voin tehdä vaikutuksen sankariini, Zidaneen. Mutta vasta nyt alkaa todellinen haaste. Luulen, etteivät Zidane ja Dagger tapaile vielä. Dagger on liian hidas pysyäkseen Zidanen perässä. Ja sehän tarkoittaa, että minulla on paljon aikaa päästä heidän väliinsä! Aion tehdä paljon herkullista ruokaa ja näyttää Zidanelle, että olen kunnon pesänrakentaja!" tyttö selitti moogleille suunnitelmaansa. Nämä nyökyttelivät hänelle hieman epävarmasti.
"Se voisi toimia, jos tekisit hyvää ruokaa", Mocha sanoi varovaisesti. Ei se halunnut loukata Eikon tunteita, mutta tyttö ei ollut kovinkaan hyvä kokki.
"Mutta Eiko mokailee paljon, kun laittaa ruokaa", Momatoseksi kutsuttu moogle puuttui puheeseen. "Eikä meillä ole kovin paljon ruokaa varastossa tällä hetkellä…"

Mooglejen hämmästykseksi Eiko ei näyttänyt vihaiselta, vaikka hänen ruuanlaittotaitojaan oli juuri arvosteltu. Tytön silmissä leiskui pikemminkin toivonkipinä.
"Minä tiedän", hän sanoi. "Siksi haluankin teidän auttavan minua!"
"EIKÄ!" Mocha suorastaan huusi.
"Kupopo…" mutisi Chimono, joka oli tähän asti ollut hiljaa.
"Kupo… Minä olen uninen…" Momatose yritti tekosyyn avulla livahtaa suorittamasta velvollisuuksiaan.
"Te kaikki autatte minua", Eiko sanoi uhkaavasti ja mulkoili moogleja kädet puuskassa. "Aion tehdä erikoistani, kivikouran perunamuhennosta."
"Kupo… Juu, se on herkullista!" Momatose totesi.
"Mutta viimeksi kun teit sitä, se maistui niin pahalle, että tuntosarveni tupsu oli lähteä irti…" Mocha muistutti.
"Vain muhennosta?" Chimono ihmetteli.
"Ehkä tarvitsemme myös toisen ruokalajin", Eiko myönsi. "Onko teillä ideoita?"
"Kupo. Miten olisi kala?" Chimono ehdotti. "Tuore kala on herkullista grillattuna."

Eiko näytti miettivän hetken. Tuore kala grillattuna kuulosti kieltämättä hyvältä, ainakin jos hänen onnistuisi tehdä se kunnolla.
"Kuulostaa hyvältä", hän sanoi viimein. "Selvä, päivän menu on kivikouran perunamuhennosta ja grillattua kalaa! Jonkun pitäisi siis kalastaa… Chimono, sinä voisit tehdä sen!"
"Kupo!" moogle vastasi ja lensi etsimään onkea.
"Kukahan kaivaisi perunat maasta?" Eiko puhui itselleen ja mietti ympärillään lenteleviä moogleja. "Mene sinä, Mocha!" hän päätti. Mocha nyökkäsi ja lensi pois katottomasta keittiöstä. Perunat oli istutettu aivan kaupungin laidalle.
"Momatose", Eiko sanoi jäljelle jääneelle mooglelle, "sinä saat auttaa minua keittiössä".

Momatose jäi lentelemään ympäriinsä keittiössä. Eiko sen sijaan tuijotti taivaalle, joka näkyi varsin hyvin keittiöön. Hänen sisimmässään läikkyi toivo. Kaupunkiin oli saapunut ihmisiä. Vaikka näillä ei ollutkaan samanlaista sarvea kuin hänellä ja kaupungin entisillä asukkailla, nämä olivat selvästi ihmisiä. Hänen ei tarvinnut olla enää yksin. Hänen täytyi vain saada edes yksi ihmisistä jäämään. Eniten hän toivoi, että se yksi olisi Zidane.
Ukki… hän rukoili äänettömästi isoisäänsä. Minä en halua olla enää yksin… Auta minua onnistumaan tässä…

***

Garnet käveli lähelle porttia, josta he olivat aiemmin saapuneet kaupunkiin. Hän mietti Eikon sanoja. Eiko oli kertonut Zidanelle, että tämä kaupunki oli itse asiassa Kutsujien kylä. Prinsessa oli kuullut tämän, kun hän oli osunut paikalle juuri sopivasti kesken Eikon ja Zidanen keskustelun. Hänen oli ollut pakko jäädä kuuntelemaan, vaikka se ei ollutkaan kovin kohteliasta.

Kutsujien kylä… hän pohdiskeli. Olen lukenut siitä kerran vanhasta kirjasta. Kutsujat olivat heimo, joilla oli voima kutsua eidoloneja… Eidolonit… Garnetin ajatukset kääntyivät häneen itseensä. Tieto siitä, että minulla oli eidoloneja sisälläni, ei tuonut minulle ollenkaan iloa. Äiti vangitsi minut… ja käytti minulta varastamiaan eidoloneja sodan välikappaleina. Garnetin mieltä painoi selvästikin raskas suru. Miten äiti saattoi toimia niin julmasti ja välinpitämättömästi? Luulen, että olisin tappanut eidolonini, jos olisin tiennyt Kujan käyttävän niitä sotaan… Mutta nyt kun ne ovat poissa… minusta tuntuu kuin olisin menettänyt osan itsestäni.

Garnet tuijotti rauniokaupunkia ympärillään. Hän ei ymmärtänyt, miksi oli alkanut miettiä tätä kaikkea juuri nyt. Miksei aikaisemmin? Tai kenties myöhemmin? Hänellä ja Zidanella oli tärkeä tehtävä suoritettavanaan. Heidän täytyi estää hänen äitinsä ja Kujan aikeet, mutta nyt he vain istuivat raunioituneessa kaupungissa tuhlaamassa aikaa. Hänen pitäisi miettiä keinoja äitinsä estämiseen, eikä pohtia omia ongelmiaan. Hän kuitenkin tunsi pakottavaa tarvetta ajatella itseään ja eidoloneja juuri nyt.
Sen täytyy johtua tästä paikasta… hän ajatteli. Jotenkin tämä kaupunki tuntuu niin tutulta…

***

Zidane oli jäänyt istumaan kivipaadelle Eikon ja Garnetin poistuttua. Hän kääntyi katsomaan muuria, joka oli aivan lähellä. Ehkä hän voisi mennä oviaukosta sisään ja tutkia, mitä muurin takana oikein oli. Hän nousi ja käveli oviaukolle. Hän ei kuitenkaan ehtinyt edes kurkistaa sisään, kun vihainen moogle lennähti hänen eteensä. Nuorukainen tunnisti mooglen Mocoksi.
"Tämä on kielletty alue!" Moco huudahti.
"Kielletty?" Zidane ihmetteli. Hän oli juuri huomannut Quinan kävelevän muurin harjalla. Miten Quina oli muka päässyt sinne, jos alue oli kielletty? "Mitä tuo sitten tarkoittaa?" hän kysyi ja osoitti Quinaa.
"Kupo!?" Moco huudahti ja katsoi muurille. Sen pienet silmät levisivät järkytyksestä.
Mooglen huudahdus sai Quinan katsomaan alas. Hänen kasvoilleen levisi iloinen hymy, kun hän näki Zidanen.
"Zidane, tämä paikka olla vain kiviä ja hiekkaa", hän sanoi. "Olen syönyt tähtihiekkaa kerran, mutta tämä hiekka ei ruokaa." Quina hyppäsi rohkeasti alas muurilta ja laskeutui tömähtäen Zidanen taakse. Nuorukainen kääntyi hämmästyneenä ympäri ja tuijotti Quinaa.
"Vesi näyttää puhtaalta", Quina totesi ja hyppäsi jokeen, johon vesiputous laski.
"Ö-ö-ö-ö äääh…" Moco änkytti järkyttyneenä. Se oli epäonnistunut vartiointi tehtävässään.
"Älä ota sitä noin raskaasti", Zidane lohdutti. "Hän on erikoistapaus", hän huomautti tarkoittaen Quinaa, jota ei enää näkynyt. Tämä oli luultavasti kellunut virran mukana näkymättömiin.

Moco ei vastannut, vaan tuijotti eteensä yhä järkyttyneenä. Zidane päätti jättää mooglen yksin pohtimaan tapahtunutta. Hän lähti vaeltelemaan kaupungissa. Jokea seuraten hän päätyi samaan paikkaan, jossa Vivi seisoskeli katsellen yhä merelle ja kuunnellen sen kohinaa.
"Vivi?" Zidane hämmästyi maagin synkkää ilmettä. "Mitä nyt? Onko jokin hätänä?"
"Ei mikään… Minä vain ajattelin", maagi vastasi.
"Yritä olla ajattelematta liikaa", Zidane neuvoi. "Lepäisit vähän."
"Selvä… Kiitos, Zidane", Vivi totesi, mutta ei näyttänyt yhtään pirteämmältä.

Nuorukainen kohautti olkapäitään ja vilkaisi ympärilleen. Hän huomasi läheisen talon oven olevan auki. Ehkä hän voisikin tutkia sitä. Hän ei kuitenkaan ehtinyt sisälle taloon, kun Morrisoniksi nimitetty moogle lennähti hänen eteensä. Hän alkoi vähitellen tuntea jo lievää ärtymystä moogleja kohtaan. Eivätkö ne antaneet hänelle hetken rauhaa?
"Kupo! Odota hetki!" Morrison sanoi ja lensi sisälle taloon. Zidane jäi kärsimättömänä seisomaan ovelle. Hetken päästä moogle palasi.
"Kiitos, että odotit. Neiti Eiko sanoo, että ruoka on pian valmista", moogle kertoi.

Zidane mittaili taloa silmillään. Se oli melko pieni ja osittain romahtanut kasaan. Täällä siis Eiko asui. Koti ei ollut kovin hääppöinen.
"Vien sinut eidolonmuurille odotellessa. Seuraa minua", Morrison keskeytti Zidanen ajatukset ja johdatti tämän takaisin muurille, jolta nuorukainen oli aiemmin tullutkin. Vivi jäi nojailemaan kaiteeseen yksinään.

***

Eiko oli nostanut kattilan liedelle ja tuijotti nyt sitä mietteliäänä. Hänellä olisi vaativa urakka edessään, eikä hän halunnut minkään menevän pieleen.
"Kuinka monelle ihmiselle minun pitää laittaa ruokaa?" hän pohti ääneen. "Täällä on minä ja Zidane… ja se hiljainen poika, Vivi… Minun varmaan pitää kokata myös Daggerille", Eiko irvisti. "Sitten olette vielä te", hän sanoi moogleille. "Mog, Moco, Mocha, Chimono, Momatose ja Morrison! Laittaisitko vettä kaikille listalla oleville henkilöille?" hän sanoi Momatoselle. "Minä haen ainekset."

Momatose lennähti hakemaan kattilan, mutta jäi sitten paikalleen ihmeissään. Hän ei ollut varma, kuinka monta syöjiä olikaan.
"Kupo!" hän huudahti Eikolle. "Kuinka monelle minun pitääkään hakea vettä, kupo?" Kun Eiko ei vastannut, moogle alkoi laskea itse. Lopulta se hymyili tyytyväisenä. "Seitsemän syöjää, kupo!" Sitten se lensi hakemaan vettä.

Eiko keräili muhennokseen tarvittavia aineita keittiöstä. Mocha oli tuonut jo perunat hänelle, mutta muut aineet piti etsiä kaapeista. Hän alkoi laulaa, jotta työnteko sujuisi paremmin.
"Peruna, peruna, kurpitsapommi, paljon, paljon pähkinää", hän lauloi hassua lauluaan yhä uudestaan, kunnes kaikki ainesosat olivat kasassa keittiön pöydällä. Hän penkoi vielä yhtä kaappiaan, ja hänen käteensä osui oglop, jonka hän oli viikko sitten pyydystänyt vuoristopolulta.
"Pitäisikö tämäkin laittaa muhennokseen?" hän mietti. Juuri paikalle palannut Momatose katsoi häneen. Sillä ei ollut aavistustakaan, mistä Eiko puhui, mutta se vastasi "kyllä" varmuuden vuoksi.
"Kiitos", Eiko sanoi. "Aloitetaanpa sitten."

Eiko jatkoi jälleen lauluaan, ja pian Momatosekin yhtyi siihen pienellä äänellään.
"Laita vesi tulelle. Kunnon tujaus suolaa. Peruna, peruna, kurpitsapommi. Toinen tujaus suolaa! Paljon, paljon pähkinää ja mausteeksi ogloppi."
"Nyt nappasi!" Chimono huusi alemmasta kerroksesta naama punaisena. Eiko ryntäsi mooglen luokse.
"Oletko kunnossa?" hän kysyi nähdessään mooglen naaman ja irvistyksen.
"Se… on… painava… kupo!" Chimono sanoi huohottaen.
"Huolehdi ruuasta, Momatose!" Eiko huudahti ja meni auttamaan Chimonoa. Hänkin tarttui onkeen. "Se on todella iso. Vedetään kolmosella", Eiko huomautti. "Yksi, kaksi… KOLME!"
Eiko ja Chimono vetivät voimiensa takaa. Ensin vaikutti siltä, että siima katkeaisi ennen kuin kala nousisi vedestä, mutta sitten se löyseni, ja jotain valtavaa lensi ylös.
"Aaaaah", Eiko huusi. Otus ei ollut ainakaan kala.

***

Morrison johdatti Zidanen muurille, jota Moco edelleen vartioi. Moco näytti saaneen vihdoinkin itsensä kasattua.
"Tuo moogle on Moco", Morrison esitteli, vaikka Zidane jo tiesikin mooglen nimen. "Moco on ollut erittäin ylpeä saadessaan vartioida eidolonmuuria. Eikon päätös näyttää muuri vieraalle varmasti masentaa hänet. Mutta me mooglet rakastamme Eikoa, joten Moco ymmärtää varmasti ajan kanssa", moogle kertoi nuorukaiselle.
"Miksi muuri vaatii suojelua?" Zidane kysäisi.
"Eikon kutsujien heimo on suojellut sitä vuosisatoja", Morrison sanoi vastaamatta varsinaisesti kysymykseen.
"Kutsujien heimo?" Zidane toisti. "Minä käyn hakemassa Daggerin. Hän osaa kutsua eidoloneja."

Zidanella meni hetki ennen kuin hän löysi Garnetin kaupungista. Viimeiseksi hän olisi odottanut tämän palaavan kaupungin porteille. Siellä tyttö kuitenkin istui yksinään.
"Hei, Dagger!" nuorukainen huudahti ja sai tytön nostamaan katseensa maasta. "Tule mukaani. Minä näytän sinulle jotain kutsumismagia-juttuja!"
"Kutsumismagia?" Garnet kysyi.
"Niin. Sitä sanotaan eidolonmuuriksi!" Zidane kertoi ja näytti innostuneelta. Garnetkin kiinnostui nyt nuorukaisen sanoista ja nousi seisomaan. Yhdessä he palasivat muurille.
"Olkaa hyvät ja käykää sisään", Morrison sanoi. Mocoa ei näkynyt missään. Se oli kai loukkaantunut, kun vieraat päästettiin muurille.

Zidane ja Garnet astelivat muurin sisäpuolelle Morrisonin perässä. Paikka oli suuri ja ympyränmuotoinen. Keskellä huonetta oli tasanne, jonka päällä paloi melko suuri suitsukeastia. Astiasta levisi rauhoittava tuoksu koko huoneeseen. Huoneen reunoilla oli pylväitä, joiden takana muuri kiersi. Huoneen tunnelma oli jollain tavalla pyhä. Se vaati hiljaisuutta.
Huutaminen olisi ollut pyhäinhäväistys tässä tilassa.

"Eidolonmuuri on kuvakokoelma", Morrison kertoi hiljaisella äänellä. "Kutsujien heimo maalasi muuriin kaikkien löytämiensä eidolonien kuvat."
"Kaikki nämä eidolonit ovat olemassa?" Garnet kysyi ja tuijotti monia kuvia muurissa.
"Kupo", vastasi Morrison nyökäten. "Tämä muuri on kutsujien pyhä paikka."

Garnet nyökkäsi mooglelle ja lähti kiertelemään huoneessa. Hän pysähtyi muurin eteen ja jäi tuijottamaan yhtä kuvista. Hänen mielensä valtasi outo tuttuuden tunne. Aivan kuin hän olisi ollut täällä aiemminkin.
"Neiti Eiko tulee tänne joka päivä rukoilemaan ja polttamaan suitsuketta esi-isiensä kunniaksi", Morrison kertoi vielä.

Vaikutti siltä, ettei Garnet enää kuullut mooglen sanoja. Hän oli uppoutunut kuvien maailmaan. Oli hän toki nähnyt eidolonien kuvia joskus kirjoissa, mutta nämä kuvat olivat jotenkin yksityiskohtaisempia. Näissä kuvissa tuntui asuvan osa eidolonien hengestä. Ehkä niin olikin.
"Mikä tämä on..?" hän pohti. "Sen täytyy olla Atomos", hän vastasi sitten itselleen. "Ja tuo on Bahamut…" Garnet tunsi pakottavaa tarvetta polvistua mahtavien olentojen kuvien edessä. Hän laskeutui hitaasti polvilleen. Zidane ryntäsi heti hänen luokseen.
"Dagger, mikä hätänä?" nuorukainen huolestui.
"Minä…" Garnet ei saanut sanoja suustaan.
"Sinä saat eidolonisi takaisin", Zidane yritti lohduttaa tyttöä, vaikka ei ollutkaan ihan varma, mistä oli kysymys.
"Minä haluan katsella seinämaalauksia vielä hieman pidempään", Garnet sanoi nuorukaiselle ja hymyili pienesti. Zidane ymmärsi vihjeen ja päätti jättää tytön muurille yksin.

***

Eiko ja Chimono seisoivat tuijottamassa Quinaa, jonka suussa yhä roikkui siima. Quina nykäisi lopulta siiman ja koukun suustaan ja näytti mutustelevan jotain.
"Sinä käyttää hyvää syöttiä", hän totesi ja hymyili.
"Kalpea… Valkoiset hiukset… oudot vaatteet", Eiko luetteli tuijottaessaan Quinaa. "Zidane kertoi sinusta! Sinä olet Kuja!"
"Zidane etsiä miestä nimeltä Kuja", Quina sanoi tyrmistyneenä. "Minä olla Quina."
"Ai… Sinä jahtasi Mogia Conde Petien vuoristopolulla!" Eiko huudahti, eikä näyttänyt yhtään iloiselta. "Minä olen Eiko", hän kuitenkin esitteli itsensä. Sitten hän kuiskasi Mogille, joka oli hänen paitansa sisällä, ettei tämän pitäisi tulla esiin, kun Quina olisi lähettyvillä.
"Tuoksuu hyvälle", Quina totesi ja juoksi portaat ylös keittiöön. Eiko juoksi hänen perässään paniikissa. Tuo tyyppihän voisi tyhjentää koko keittiön.
"Älä syö mitään!" tyttö huusi.
"Hella ei olla tarpeeksi lämmin", Quina sanoi.
"Sinä osaat kokata?" Eiko totesi ja alkoi pitää Quinasta hieman enemmän.
"Minun kohtaloni olla jatkaa suursyömärien tiellä", tämä vastasi virnistäen.
Tämän täytyy olla pyytämääni apua… Tämän täytyy tulla 'yläpuolelta'… Eiko ajatteli ja päätti pyytää Quinaa neuvomaan häntä.

Quina kierteli keittiössä ja pysähtyi lieden eteen. Hän tuijotti sillä porisevaa kattilaa hyvin pitkään ja mietti. Tämä oli hänen alaansa. Tämän hän osasi.
"Hmmm… Minä tietää, kuinka monta ihmistä asuu tässä kylässä", hän sanoi. "Zidanen ryhmä, mooglet ja sinä. Se tekee yhteensä 11, mutta sinä olet tekemässä ruokaa vain seitsemälle." Quina moitti Eikoa. "Se on liian vähän. Minulle ei riittää! Tämä kuumuus riittää vain yhdeksän ihmisen ruokien tekoon. Ei ole mahdollista tehdä tarpeeksi ruokaa!"
"EIKÄ!" Eiko huudahti pettyneenä. Kaikki menisi nyt pieleen.
"Minä opettaa hyvin tärkeä asia kokkaamisessa", Quina sanoi. "Aina tee enemmän ruokaa kuin tarvitsee. Enemmän ihmisiä voi ilmaantua. Ehkä vieraasi on hyvin nälkäinen. Ei ole tarpeeksi ruokaa minulle. Minä ei kokata, jos minä ei syö."

Quina hyppäsi keittiöstä alempaan kerrokseen, jossa Chimono oli aiemmin kalastanut. Moogle lenteli siellä yhä edestakaisin.
"Me napata lisää kalaa", Quina sanoi ja komensi Chimonon onkimaan. Eiko näytti jälleen tyytyväiseltä. Ehkä kalaa tulisi riittävästi, jotta ruokaa olisi kaikille.

***

Jätettyään Garnetin eidolonmuurille Zidane harhaili pitkin Madain Saria. Hän ei voinut olla miettimättä, mitä kaupungille oli tapahtunut. Mikä sai kiviset rakennukset romahtamaan kasaan tällä tavalla, maanjäristyskö? Zidane ei muistanut, että olisi koskaan kuullut, että Gaialla olisi ollut maanjäristyksiä. Toisaalta hän ei ollut koskaan aiemmin käynyt Ulkomantereella.
Viimein nuorukainen päätti yrittää päästä uudelleen Eikon kotiin. Ehkä tyttö voisi kertoa hänelle kaupungin tarinan, mikäli tämä edes päästäisi hänet sisään. Juuri kun hän oli astumassa sisään, Mog lennähti hänen eteensä ja tervehti häntä.
"Kupopo!" se sanoi ja päästi hänet sitten kulkemaan.

Zidane astui huoneeseen, jonka yhtä seinää peitti kirjahylly täynnä vanhoja kirjoja. Keskellä huonetta oli valmiiksi katettu pöytä. Eiko asteli huoneeseen keittiöstä ja kehotti nuorukaista istumaan. Sitten hän lähetti yhden mooglen hakemaan muut syömään. Vivi ilmestyi paikalle ensimmäisenä.
"Tämä ruoka tule syödyksi nopeasti", Zidane huomautti Eikolle.
"Tein sen kaiken sinua varten", Eiko sanoi ja väläytti valkoisen hymynsä. Samassa Garnetkin käveli sisälle, ja Eiko kehotti tätäkin istumaan. Tosin hän ei sanonut sitä yhtä kohteliaasti, kuin oli sanonut Zidanelle.
"Eiköhän syödä!" Zidane huudahti ja tarttui lähimpään kulhoon.
Kaikki ottivat ruokaa ja alkoivat syödä. Quinan avustuksella Eiko oli onnistunut valmistamaan oikein herkullisen aterian. Luultavasti se oli paras ateria, minkä hän oli koskaan tehnyt.
"No, miltä maistuu?" Eiko kysäisi.
"Tämä muhennos on hyvää", Zidane vastasi. "Ja kalakin on hyvää. Voisinko muuten saada vähän lisää?" hän kysyi. Kun Eiko oli ojentanut hänellä kalaa, hän kääntyi jälleen puhumaan tytölle. "Hei Eiko, missä kaikki muut kutsujat ovat? Piileskelevätkö he jossain? Maan alla kenties?"
"Maan alla? Heh", Eiko naurahti. "Kyllä he ovat kaikki maan alla, nukkumassa ikuista unta."
"Mitä?" Zidane ei voinut uskoa korviaan.
"Olen viimeinen eloonjäänyt heimostani. Olen ollut täällä mooglejen kanssa siitä asti, kun isoisäni kuoli viime vuonna", Eiko kertoi eikä näyttänyt enää kovin iloiselta.

Garnet kääntyi katsomaan pikkutyttöä. Hän ei ollut pitänyt tästä yhtään, mutta nyt hän ei voinut olla tuntematta myötätuntoa tätä kohtaan. Tyttöhän oli aivan yksin. Sen täytyi olla todella kamalaa.
"Olen pahoilla…" Garnet kuiskasi.
"Älä ole huolissasi", Eiko sanoi. "Olen erittäin onnellinen täällä!"
"Kupo!" Mog huomautti väliin. Senkin silmistä paistoi myötätunto.
"Kymmenen vuotta sitten, eli neljä vuotta ennen minun syntymääni, luonnonkatastrofi tuhosi kylän", Eiko kertoi. "Jokainen selvinnyt kärsi suuria menetyksiä. Mutta äiti ja isä rakastuivat ja saivat perheen. Tosin en muista miltä he näyttivät, sillä he kuolivat, kun olin ihan pieni."
"Ymmärrän…" Zidane sanoi, kun ei keksinyt muutakaan. Hän tiesi, miltä tuntui elää ilman vanhempiaan, tuntematta heitä todella koskaan.
"Olen kuin kaunis sankaritar myrkyssä, vai mitä luulet?" Eiko kysyi yhtäkkiä. Zidane tuijotti tyttöä sanattomana. Mitä tämä oikein tarkoitti?
"Tiedäthän sinä, miksi minä olen tässä kylässä?" Eiko sanoi Zidanelle. "Olen ollut täällä tavatakseni sinut, Zidane, minun kaunis kiiltotähteni…"

Zidane tunsi itsensä vaivautuneeksi. Eiko oli varsin suorapuheinen, hieman samanlainen kuin hän itsekin. Kuitenkaan hän ei tiennyt, mitä olisi sanonut. Mitä ihastuneelle pikkutytölle pitää sanoa, ettei loukkaa tämän tunteita?
"Aaahhhh!" Vivi kiljui yhtäkkiä ja laukaisi tilanteen.
"Mitä nyt?" Eiko huudahti vihaisesti. "Älä keskeytä minua!"
"Täällä on jotakin, millä on tuntosarvet!" Vivi kauhisteli ja nosti lusikkansa kaikkien nähtäväksi.
"Oglop?" Zidanekin ihmetteli. Hänelle ei tulisi mieleenkään syödä oglopeja, varsinkaan sen jälkeen, kun hän oli tavannut hallitsija Cidin.
"Ettekö te tiedä, että oglopit ovat Conde Petien erikoisherkkua?" Eiko ihmetteli suureen ääneen.

Hetkeen kukaan ei sanonut mitään. Garnet tuijotti lautastaan. Entä jos muhennoksessa olisi enemmänkin oglopeja? Hän ei voisi syödä sitä. Sehän olisi sama kuin söisi oman setänsä. Vivistä ilmeisesti tuntui samalta, sillä hänkin työnsi muhennoksensa syrjään.
"Öh…" Zidane aloitti viisaasti. "Syödään kalaa, sen pitäisi olla hyvää."

Ateria syötiin loppuun hiljaisuuden vallitessa. Viimein kaikki kala oli syöty, ja Garnet nousi pöydästä. Hän kiitti Eikoa ateriasta ja meni sitten tutkimaan tämän kirjahyllyä. Monet hyllyssä olevista kirjoista näyttivät erittäin mielenkiintoiselta. Myös Vivi nousi ja kiitti emäntää. Hän lähti jälleen ulos miettimään viimeaikaisia tapahtumia.
"Ruoka oli erittäin hyvää", Zidane kehui Eikoa, joka hymyili hänelle välittömästi.
"Siinä näet", tyttö sanoi. "Haluaisitko kenties syödä ruokaani joka päivä?"
"Ehkä", Zidane vastasi. "Kuule, olisi muutama asia, jotka haluaisin kysyä sinulta."
"EHKÄ?!?" Eiko huudahti. "Sinä olet niiiin julma! Tuosta hyvästä saat auttaa minua pöydän siivoamisessa! Tuo tuo kattila keittiöön!" Eiko sanoi vihaisesti osoittaen muhennoskattilaa.
Eiko suuntasi askeleensa keittiöön Zidanen palatessa pöydän luokse hakemaan kattilan. Kyse ei ole vain Daggerista… Eiko pohti. Zidane on myös erittäin hidas. Nuo kaksi eivät saa mitään aikaan nopeasti… ja se on hyvä uutinen minulle.

Zidane seurasi Eikoa keittiöön. Tyttö tuijotti häntä omituisesti. Hän tunsi jälleen olonsa vaivautuneeksi. Mitä tuon tytön kanssa oikein pitäisi tehdä?
"Onko naamassani jotain?" hän kysyi, kun ei muutakaan keksinyt. Eiko pudisti päätään ja hymyili jälleen.
"Kiitos, voit jättää sen tuohon", hän sanoi ja osoitti hellaa. Zidane laski kattilan hellalle ja kääntyi sitten takaisin tyttöön päin. Ehkä hän voisi yrittää saada hieman tietoja tältä. Tyttö saattaisi tietää jotakin Iifapuusta ja ehkä jopa Kujan salaisuudesta. Kannatti ainakin yrittää.
"Eiko, tiedätkö mitään Iifapuusta?" hän kysyi.
"Mitä siitä?" Eiko heitti vastakysymyksen.
"Me haluamme mennä sinne", Zidane vastasi.
"Se on suljettu eidolonin voimalla. Ette voi mitenkään päästä sinne", Eiko sanoi ja kohautti olkapäitään.
"Suljettu? Sinäkö sen suljit?"
"No…" Eiko mutisi. Hän on teräväpäinen yksinkertaisissa asioissa. "Se tapahtui ennen syntymääni. Heimoni sulki sen eidolonilla, jota he eivät onnistuneet kutsumaan Iifapuun luona. On meidän tapamme sulkea paikka, jossa epäonnistumme eidolonin kutsumisessa."
"Eidolon, jota ette voineet kutsua…" Zidane pohti. "Eiko, voisitko purkaa sulun meidän vuoksemme?"
"Mitä? En ikinä!" tyttö melkein kauhistui. Sellainen teko olisi anteeksiantamaton.
"Emme me mitään pahaa tekisi…" Zidane yritti, mutta kun hän näki tytön ilmeen, hän tiesi, että yritys oli turha. "No, pystymme varmasti hoitelemaan sen itsekin…"
"Ette ikinä!" Eiko huudahti. "Oletko sinä kaheli?"

Zidane kohautti olkapäitään. Nyt hän ainakin tiesi, mitä esteitä olisi edessä. Sekin oli jotain. Hän oli varma, että pystyisi ratkaisemaan ongelman jotenkin. Tai ehkä Garnet pystyisi, osasihan tämä kutsua eidoloneja.

Kun nuorukainen astui ruokasaliin, Momatose lensi häntä vastaan. Moogle huomautti, että olisi hyvä käydä nukkumaan. Zidane vilkaisi ovesta ulos ja huomasi illan jo pimenneen. Ehkä moogle oli oikeassa. Hän antoi mooglen johdattaa itsensä yhteen raunioituneista taloista. Siellä oli valmiiksi sijattu vuode.

Zidane kävi makaamaan vuoteelle, mutta hän ei saanut unta. Monet asiat vaivasivat hänen mieltään. Garnet oli ollut omituinen koko päivän, samoin Vivi. Tämä paikka tuntui vaikuttavan heihin kaikkiin jotenkin. Se teki heidät synkemmiksi. Olisi parasta lähteä Iifapuulle heti aamusta.

Kylä oli hiljainen. Aika kului, ja Zidane tuijotti yhä kattoa saamatta unta. Lopulta hän päätti lähteä ulos pienellä kävelylle piristyksen toivossa. Ulkona oli kirkas tähtitaivas. Hän lähti kulkemaan Eikon kotia kohti. Hieman ennen taloa hän huomasi Vivin istumassa pienessä portaikossa. Ilmeisesti maagikaan ei ollut saanut unta.
"Vivi", hän kuiskasi saavuttuaan pojan luokse. "Sinun kannattaisi nukkua ennen kuin jatkamme matkaa huomenna."
"Minä olen yrittänyt lopettaa asioista huolehtimisen, mutta en pysty siihen", maagi huokaisi. "Tiedän, että kielsit minua ajattelemasta liikaa, mutta…"
"Se johtuu siitä, että me olemme erilaisia", Zidane lohdutti. "Ei sinun tarvitse tehdä kaikkea minun tavallani."
"Minä haluan lopettaa… En halua tuntea enää näin…" Vivi mutisi. "Mitä jos tämä ei ikinä lopu?"
"No, sinulla on kaksi yksinkertaista mahdollisuutta…" Zidane huomautti. "Joko teet jotain tai sitten et. Vaikka ajattelisit kaikkia maailman ongelmia, et koskaan voi löytää kaikkia vastauksia. Se ei ole reilua… Mutta niin asiat vain ovat. Valinta on sinun."
"Zidane…" Vivi aloitti.
"Minä vain haluan suojella niitä, jotka matkaavat kanssani. Ei ole väliä onnistunko siinä, riittää kun yritän. Niin minä ajattelen…" Zidane kertoi maagille.

***

Eiko ei ollut saanut unta. Hän istui keittiössään ja tuijotti taivasta. Yhtäkkiä hänen korviinsa kantautuivat Zidanen ja Vivin äänet. Kaksikon täytyi olla jossain lähellä. Eiko ei voinut vastustaa kiusausta kuunnella keskustelua salaa.
Tiesin sen! Olin oikeassa! Eiko huudahti mielessään. Zidane on minun mieheni! "Joko teet jotain tai sitten et." Minun valintani on selvä. Minä haluan mennä Zidanen mukaan.
"Haluatko oppia tempun, jolla saat ikävät asiat mielestäsi?" Zidanen ääni kantautui keittiöön.
"Okei", Eiko kuiskasi öiseen tuuleen ja jäi jälleen kuuntelemaan.
"Tämä on vuosisatoja vanha rituaali, joka suoritetaan miesten välillä", Zidane kertoi.
"Huh?" Eiko ihmetteli.
"Tule tänne, Vivi… Tehdään se yhdessä…" Zidane puhui rauhallisesti. "Eikö tunnukin mukavalta maata vain tähtien alla?"
Eiko ihmetteli Zidanen sanoja. Hän ei ymmärtänyt, mitä nuorukainen oikein tarkoitti. Yhtäkkiä alkoi kuulua helisevää ääntä. Mistä se oikein tuli? Mitä Zidane ja Vivi oikein tekivät? Eiko pudisti päätään ja lähti keittiöstä. Hän ei edes halunnut tietää.

***

Aamulla Zidane, Vivi ja Garnet olivat valmiina lähtemään. Ennen kuin he ehtivät poistua kaupungin portista, Garnet kääntyi puhumaan Zidanelle.
"Zidane, minä haluan tulla tänne takaisin", hän sanoi. "Kun näin eidolonmuurin ensimmäistä kertaa, olin peloissani… Mutta kun menin sisälle ja näin seinämaalaukset, ne saivat minut rauhoittumaan. Haluan nähdä enemmän."
"Totta kai", Zidane myöntyi. "Tulemme tänne takaisin, kun olemme tutkineet Iifapuun."
"Kiitos", Garnet sanoi ja hymyili nuorelle miehelle.
"Meidän täytyy tulla hakemaan Quinaa joka tapauksessa. Emme voi vain jättää häntä tänne", Zidane totesi selittävästi.
"Aiotko tulla takaisin Eikon takia?" Garnet kysyi yhtäkkiä outo sävy äänessään.
"Eiko on vain kuusivuotias. Hän esittää kovaa, mutta on oikeasti vain yksinäinen", Zidane sanoi vastaamatta varsinaisesti kysymykseen.
"En ole nähnyt häntä tänään…" Vivi tuumasi väliin.

Samassa joka puolelta Madain Saria alkoi lennellä moogleja portille. Useimmat niistä joukkio jo tunnistikin. Pian myös Eiko ilmestyi paikalle. Hän oli piiloutunut portin lähistölle odottamaan sopivaa hetkeä. Salakuunneltuaan jälleen keskustelua hän päätti, että nyt oli astuttava esiin, jos aikoi edes tehdä niin. Hän kikatti ja katsoi uusia ystäviään.
"Te ette voi päästä Iifapuulle kutsumatta eidolonia", hän huomautti ja naureskeli.
"Aiotko tulla mukaamme?" Zidane kysyi tytöltä.
"Etkö halua minun tulevan?" tyttö kysyi pettyneenä.
"Tietenkin haluan", Zidane vastasi ja hymyili. Garnet ei näyttänyt kovin tyytyväiseltä.
"Sitähän minäkin. Liityn siis joukkueeseenne hetkeksi", Eiko tuumasi. "Vivi, Dagger… tästä tulee hauskaa! Iifapuu on vuoristopolun toisella puolella. Eiköhän mennä?" Eiko ryntäsi ulos portista innoissaan.

Garnet kääntyi katsomaan Zidanea kylmästi, suorastaan vihaisesti. Hänen sisällään kuohui, eikä hän itsekään oikein tiennyt miksi.
"Miksi sinun pitää olla niin ystävällinen kaikille?" hän kysyi hyytävästi.
"Häh? Mitä tarkoitat?" Zidane kysyi aidosti ihmeissään.
"Unohda, että kysyin", Garnet tuhahti. Sitten hän käänsi selkänsä ja käveli ulos kaupungista. Zidane jäi tuijottamaan hänen peräänsä.
"Luulen, että hän on vihainen…" Vivi huomautti ja katsoi nuorukaista.
"Sinäkin luulet niin?" Zidane varmisti, ja Vivi nyökkäsi hänelle.
Samassa yksi moogleista, Morrison, lennähti Zidanen ja Vivin luokse. Sen ilme oli huolestunut.
"Ole kiltti ja vahdi neiti Eikoa. Tule tapaamaan meitä, jos ilmenee jotain ongelmia", se sanoi.
"Totta kai", Zidane sanoi Morrisonille, joka näytti heti helpottuneelta. "Oletko selvittänyt jo ongelmasi?" hän kysyi sitten Viviltä.
"En oikeastaan… " maagi mutisi, mutta jatkoi sitten reippaammin, "mutta olen päässyt eteenpäin."

Zidane nyökkäsi maagille ja virnisti. Sitten hekin jättivät Madain Sarin taakseen ja seurasivat tyttöjä vuoristopolulle. Eiko marssi edellä, ja Garnet käveli vihaisesti tämän perässä.