Projekti S. R.
Luku 5
Yuffie varmisti
viimeisen Deepgroundin jäsenen käsiraudat, ennen kuin luovutti tämän WRO:n
sotilaiden käsiin. Miehet kuljetettiin pois piilopaikasta.
”Sinä”, ninjaprinsessa
jatkoi ja osoitti yhtä sotilaista, ”otat tuon käytävän ja sinä tuon. Minä
jatkan tähän suuntaan ja Vince voi penkoa tuon, joka jää jäljelle. Tapaamme
tässä tasan kahdelta.”
”Yuffie”, Vincent
murahti, kun sotilaat olivat kadonneet tahoilleen. Ninjaprinsessa käännähti
ympäri ja soi miehelle leveän virnistyksen.
”Niin, Vince?”
Mies loi pitkän
katseen nuoren naisen suuntaan. ”Eikö sinusta tässä ole mitään epäilyttävää?”
”Missä niin?”
ninjaprinsessa kysäisi ja meni kiskomaan heittotähtensä irti sohvasta. Mukana
lähti täytettä ja yksi jousi ponnahti ulos.
”Jäljitätte Markin
kanssa Deepgroundia pari kuukautta löytämättä juuri mitään, ja yhtäkkiä
paikallistatte piilopaikan Junonissa. Paikalle saapuu vain kolme järjestön
jäsentä ja muuten täällä on tyhjää”, mies summasi. ”Olen taistellut
Deepgroundia vastaan riittävän monta kertaa tietääkseni, että tällainen ei sovi
kaavaan. Nuo kolme hävisivät liian helposti, he vain luovuttivat.”
Yuffie kiinnitti
heittotähden selkäänsä ja silmäili miestä. ”Kuule, ensinnäkin me olemme tehneet
tosissamme töitä tämän jutun kanssa, vaikkei sinusta varmaan siltä näytä. Mark
on nähnyt vaivaa melkein yötä päivää, hyvä, jos on nukkunut. En ihmettele
yhtään, että työ kantaa nyt hedelmää.”
”Tarkoitukseni ei
ollut kyseenalaistaa hänen osaamistaan”, Vincent huomautti.
”Toisekseen me olemme
ajaneet DG:n ahtaalle. Sinä kaadoit käytännössä heidän jokaisen johtohahmonsa
Shelkeä lukuun ottamatta, ja hänkin on siirtynyt meidän puolellemme. He eivät
toimi enää järjestäytyneesti vaan ovat hajaantuneet. Me metsästämme yksittäisiä
jäseniä, emme kokonaista organisaatiota”, Yuffie jatkoi paasaamista. Vincent
huolehti aivan turhasta, eikä ninjaprinsessa pitänyt miehen tavasta epäillä
hänen arviointikykyään. Hän saattoi olla nuori, mutta hän oli aivan yhtä pätevä
– ellei jopa pätevämpi – kuin vanhemmat WRO:n jäsenet. ”Kolmanneksi, sinä tulit
paikalle myöhemmin. Olin ehtinyt piestä jo hyvän tovin niitä kolmea.”
Vincent näytti hetken
siltä kuin olisi halunnut edelleen väittää vastaan, mutta lopulta mies vain
huokaisi.
”Hyvä on, mutta ole
varovainen”, mies totesi.
”Varovainen on toinen
nimeni!” Yuffie hihkaisi. ”Nähdään myöhemmin!”
Nuori nainen käänsi
miehelle selkänsä ja suuntasi ripein askelin itselleen valitsemaansa käytävään.
Hän kiinnitti nyt ensimmäistä kertaa huomiota siihen, ettei tämä piilopaikka
vaikuttanut kovin pölyiseltä, toisin kuin Shinran rakennuksen kellari oli
ollut. Kenties tämä paikka oli hylätty vasta hiljattain. Se saattoi tarkoittaa,
että Deepgroundin asiakirjoja oli yhä tallella.
Ensimmäisessä
toimistohuoneessa ei ollut mitään erityisen mielenkiintoista. Yuffie poimi
mukaansa vain pari poltettua levyä, jotka löytyivät lukitusta pöytälaatikosta.
Jälleen kerran hän oli tyytyväinen teininä opettelemiinsa taitoihin,
tiirikointi sujui häneltä edelleen.
Kuljeskeltuaan aikansa
käytävien muodostamassa sokkelossa, Yuffie päätyi ovelle, joka oli lukittu ja
jonka tiirikoimiseen meni huomattavasti kauemmin kuin pöytälaatikon. Pitkän
yrittämisen jälkeen Yuffie kuitenkin sai oven auki ja astui sisälle hämärään
huoneeseen. Hän naksautti katkaisijaa ja häikäistyi hetkeksi loisteputkien
syttyessä.
Huone ei ollutkaan
pelkkä toimisto. Kirjoituspöydän ja kirjahyllyn lisäksi siellä oli
laboratoriovälineitä ja tutkimuspöytä. Injektioneulat viittasivat, että myös
täällä oli käsitelty Deepgroundin eliittiä. Yuffie ei ainakaan jaksanut uskoa,
että kyseessä oli järjestön terveydenhoitajan työhuone.
Nuori nainen kiersi
huonetta ja silmäili kaikkea mahdollista. Hän ei juuri ymmärtänyt
laboratoriovälineistön päälle, joten lopulta hän luovutti ja kääntyi katsomaan
työpöytää. Pöydän alla hurisi tietokone, mikä sai ninjaprinsessan kohottamaan
kulmiaan. Kuka jätti tietokoneensa päälle, jos hylkäsi työpisteensä? Huone ei
näyttänyt siltä, että sieltä oli lähdetty kiireessä. Oliko Vincent sittenkin
oikeassa?
Yuffie heilautti
hiirtä. Näyttö syttyi, mutta kone tiedusteli salasanaa. Nuori nainen kirosi,
hänellä ei ollut aikaa ryhtyä arvailemaan. Hän tarttui radiopuhelimeensa.
”Mark?”
”Niin?”
”Löysin käynnissä
olevan tietokoneen, mutta se kyselee salasanaa”, ninjaprinsessa ilmoitti. ”Pystytkö
murtamaan sen?”
”Täältä käsin? Olen
pahoillani, mutta en usko, että se onnistuu”, kuului vastaus.
”Ifrit! Pitääkö tässä
alkaa arvailla?!” Yuffie manasi.
”Pystyttekö
sammuttamaan koneen?”
”En tiedä… odota… joo!”
”Sammuttakaa se
sitten, ottakaa virtajohto seinästä ja irrottakaa kovalevy”, Mark neuvoi.
Ninjaprinsessa klikkasi oikeaa kuvaketta ja jäi odottamaan, kunnes tietokone
hiljeni.
”Miten minä teen sen?”
Yuffie joutui kysymään. Hän osasi kyllä käyttää koneita ongelmitta, mutta hän
ei ollut koskaan tehnyt sellaiselle konkreettisesti mitään huoltotoimenpiteitä.
Ne hän oli suosiolla jättänyt Markin harteille, sillä mieheltä ne onnistuivat
huomattavasti helpommin.
”Avaatte tietokoneen
kopan, se on kiinni joko pienillä ruuveilla tai sen voi yksinkertaisesti vetää
irti”, Mark selosti. ”Onko Teillä tarvittavia välineitä?”
”Ruuvimeisseliä?
Leviathan sentään, en ole Cid Highwind!” Yuffie puuskahti. Hänen onnekseen
sivupaneeli ei kuitenkaan ollut ruuveilla kiinni. Silti hän sai kiskoa hampaat
irvessä, ennen kuin se suostui avautumaan. Näinköhän sitä oli avattu koskaan
aiemmin?
”Yksi juttu”, Mark
huomautti. ”Oletteko maadoittanut itsenne?”
”Niin mitä?” Yuffie
älähti.
”Koskettakaa vaikka
lämpöpatteria, ennen kuin ryhdytte tutkimaan tietokoneen sisusta”, nörtti
neuvoi ja jatkoi sitten selostusta: ”Kun olette saanut sivupaneelin irti, on
irrotettava kovalevyyn menevät piuhat. Pitäkää huolta, ettette riuhdo liian
kovakouraisesti. Ette halua rikkoa portteja.”
”Mitä turkasen portteja?”
Yuffie kummasteli. ”Ja mistä tiedän, mikä näistä kaikista osista edes on
kovalevy?” Ninjaprinsessa osasi nimetä tuulettimen, mutta muuten tietokoneen
sisältö näytti kaiken kaikkiaan hyvin vieraalta.
Yhteyden toisesta
päästä kuului huokaisu, mutta Mark ryhtyi selittämään, miltä kovalevy näytti.
Yuffie uskoi tunnistaneensa oikean kappaleen ja ryhtyi irrottamaan piuhoja
mahdollisimman varovaisesti. Samalla hän tuki radiopuhelimen olkapäänsä ja
korvansa väliin, jotta sai molemmat kädet käyttöön.
Johtojen irrottaminen
ei ollut erityisen vaikea tehtävä, mutta Yuffien oli myönnettävä, että
varsinaisen levyn ulos ottaminen hermostutti häntä. Mark kehotti olemaan
kolhimatta esinettä, joten nuori nainen hivutti sen kotelon ulkopuolelle
mahdollisimman hitaasti.
”Hmmm, ei sitä, mitä
odotin.”
Ninjaprinsessan
niskakarvat nousivat pystyyn ja radiopuhelin putosi lattialle. Hän laski
irrotetun kovalevyn kädestään ja syöksähti pystyyn. Ääni oli etäisesti tuttu,
rasittava aksentti sitäkin tutumpi. Silti hänen korviensa täytyi valehdella.
Jotain punaista välähti Yuffien silmäkulmassa, ennen kuin valot sammuivat. Hän
työnsi jalallaan kovalevyn pöydän alle ja vetäisi kunain käteensä.
”Mitä sitten odotit?”
nuori nainen tiedusteli.
”Haha, luulitko, että
jakaisin tietoni wutailaisen kirpun kanssa?” ääni pimeydestä solvasi.
”Ota huomioon, että
tämä wutailainen kirppu on voittanut sinut jo kerran!”
”Sinä et voittanut
mitään, annoin sinun viedä haluamasi, koska olin saanut omani”, toinen väitti.
Nyt tämän ääni tuntui kuuluvan lähempää. Yuffie kyykistyi pöydän taakse ja
lähti liikkeelle. Kenties hän onnistuisi hiipimään toisen jalkoihin ja iskemään
tätä, ennen kuin jäisi itse kiinni. Toinen vaihtoehto oli päästä
valokatkaisijalle asti, sytyttää valot ja ehtiä vihollisen kimppuun, Yuffie ei
vain ollut varma, oliko riittävän nopea. Hän oli nopeampi kuin monet muut,
mutta häntä ei ollut makobuustattu.
Yuffie kuulosteli
toisen liikkeitä, muttei erottanut niitä pimeydessä. Paras keino olisi saada
toinen puhumaan, mutta silloin hän joutuisi avaamaan myös oman suunsa. Molemmat
saisivat tietää toistensa nykyiset sijainnit, jolloin ninjaprinsessalla ei
edelleenkään olisi etulyöntiasemaa.
Radiopuhelimesta
kantautui Markin ääni, mutta Yuffie ei saanut sanoista selvää. Seurasi
räsähdys, joka kieli jonkun astuneen puhelimen päälle. Ninjaprinsessa tempaisi
heittotähden selästään ja viskasi sen kaikilla voimillaan äänen suuntaan.
Kolahdus kieli sen osuneen seinään, joten nuori nainen teki pikaisen syöksyn
vasemmalle. Hän näki välähdyksen pimeässä ja erotti luotien suhahtavan aivan
vierestään.
Naisen jalka osui
johonkin, joka kaatui ja kolahti. Koeputket helisivät lattialle ja
oletettavasti miinoittivat sen tuhansilla pienillä lasinsiruilla. Kunaita
puristaen Yuffie suoristautui. Pimeässä taisteleminen ei ollut hänen makuunsa. Hän
halusi nähdä vihollisensa ja näyttää tälle, kenelle tämä oli juuri häviämässä.
Tällainen oli epäreilua peliä!
Yuffie päätti ottaa
riskin ja syöksyi suuntaan, jossa oletti valokatkaisimen olevan. Hän kuuli
liikettä takaansa samalla hetkellä, kun painoi kätensä seinää vasten. Jotain
iskeytyi seinään aivan hänen päänsä vieressä ja sai hänet haukkomaan henkeään.
Naisen sormet osuivat katkaisijalle ja painoivat sitä pikaisesti.
Ninjaprinsessa
käännähti ympäri ja nosti kunain puolustuksekseen. Miekka iskeytyi sitä vasten
ja paiskasi hänet kiinni seinään. Hän ei voinut uskoa silmiään.
”Sinä olet kuollut!”
Yuffie kiljaisi.
”En yhtä kuollut kuin
sinä kohta”, kuului ivallinen vastaus. Yuffie painoi toisen jalkansa seinää
vasten ja keräsi kaikki voimansa. Hän työnsi kunaillaan miekkaa kauemmas sen
verran kuin kykeni ja onnistui livahtamaan naisen ja seinän välistä.
Valitettavasti toisen liikkeet olivat nopeita, ja ninjaprinsessa ehti juuri ja
juuri väistää, kun miekka huitaisi lähellä seisovaa pöytää. Hän loikkasi
kauemmas ja heitti naista kunailla. Leviathan, hän ei aikonut kuolla täällä.
Yuffie kierähti sivuun
ja tempaisi toisen kunain esille. Jälleen hän joutui väistämään iskua. Hänellä
alkoi olla ikävä aavistus, ettei hänestä ollut voittamaan vihollistaan. Tällä
oli voimia, joita hän ei saavuttaisi edes kymmenen vuoden harjoittelulla.
”Saamarin friikki!”
ninjaprinsessa kirosi hypähtäessään taaksepäin. Hänen hengityksensä alkoi käydä
raskaaksi ja lihaksia kivisti, vaikka hän piti itseään kokeneena taistelijana.
Ikäänsä nähden hän oli saavuttanut paljon, ollut mukana monessa. Hänellä oli
kova kunto, mutta valitettavasti se ei ollut mitään verrattuna viholliseen,
joka vaikutti väsymättömältä.
”Emme tulleet tänne
tappamaan”, tuntematon ääni kantautui yhtäkkiä nuoren naisen takaa. Hän oli
aikeissa käännähtää, mutta ei ehtinyt, kun jokin jysähti hänen niskaansa.
Viimeinen asia, jonka hän näki, oli hänen vastustajansa hapan ilme.
~o~
Vincent tuijotti
ruumiita mietteliäänä. Jokaisella oli Deepgroundin univormu yllään ja vaikutti
siltä, että nämä olivat maanneet paikoillaan jo jonkin aikaa. Myös lattian ja
seinät tahrinut veri oli ehtinyt kuivua. Joku oli tehnyt selvää järjestön
jäsenistä eikä ollut vaivautunut toimimaan varovaisesti. Pikemminkin näytti
siltä, että tekijä oli halunnut saada mahdollisimman paljon vahinkoa aikaan,
satuttaa kohteitaan ja vuodattaa – tai pikemminkin roiskia – verta ympäriinsä.
Miehen radiopuhelin
särähti ja hän tarttui siihen. Markin ääni kantautui kuolemalta löyhkäävään
huoneeseen:
”Menetin yhteyden
neiti Kisaragiin!” nuorempi mies henkäisi. ”Hän oli irrottamassa tietokoneesta
kovalevyä, kun kuului kolahdus. Vähän myöhemmin koko radiopuhelin lakkasi
toimimasta!”
”Menen sinne!” Vincent
vastasi eikä jäänyt kuuntelemaan, oliko Markilla mahdollisesti muuta
kerrottavaa.
Jo toistamiseen samana
yönä korpinhiuksinen mies seurasi ninjaprinsessan jalanjäljissä. Tällä kertaa
hän joutui kulkemaan huomattavasti pidemmän matkan ja mutkittelemaan pitkin
käytävien sokkeloita, sillä hänellä ei ollut tarkkaa käsitystä, mihin asti
tyttö oli ehtinyt vaeltaa. Kauempaa kuitenkin kantautui meteliä, joten hän
seurasi ääntä.
Sulkeutuvan oven
pamahdus vasemmalla puolella havahdutti Vincentin. Hän käännähti kulman taakse
ja näki turvaoven. Koska kyseisellä käytävällä ei ollut muita ovia, äänen oli
täytynyt lähteä siitä. Mies juoksi ovea kohti ja yritti työntää sen auki,
kunnes huomasi tutunnäköisen numeropaneelin. Jälleen hän tarttui
radiopuhelimeensa.
”Mark, löysin suljetun
oven, jossa on samanlainen suojaus kuin aiemmassa”, korpinhiuksinen mies
ilmoitti.
”Jokainen ovi on
suojattu eri koodilla, sir. En ole vielä saanut murrettua niitä kaikkia.”
Vincentillä ei ollut
tapana kiroilla, mutta nyt hänen suustaan karkasi jokunen ikävä sana.
”Olen pahoillani, sir,
löytäisittekö toisen tien? Olen huolissani neiti Kisaragista, ei ole hänen
tapaistaan vain rikkoa radi-”
”Tiedän”, Vincent
murahti. ”Jatka ovien parissa, minä kierrän toista kautta.”
Mies laittoi puhelimen
pois ja kääntyi ympäri. Hän palasi jälkiään ja paiskoi auki jokaisen vastaan
tulevan oven löytääkseen tien johonkin muualle kuin toimistohuoneisiin.
Valitettavasti kaikki potentiaaliset vaihtoehdot näytti olevan suojattu
koodeilla.
Avoin ovi ja valaistu
huone kiinnittivät Vincentin huomion. Hän astui ovesta sisään ja näki Yuffien
makaavan liikkumattomana lattialla. Myös huoneen sisustus oli kärsinyt
huomattavia vahinkoja, mutta mies ei välittänyt siitä vaan kiirehti
ninjaprinsessan luokse. Tämä hengitti edelleen, ja pulssi tuntui tasaisena.
”Mark, löysin Yuffien”,
Vincent ilmoitti radiopuhelimen välityksellä. ”Suositt-”
”Onko hän kunnossa?”
”Hän on hengissä”,
korpinhiuksinen mies vastasi. ”Minusta on parast-”
”Hengissä? Kuinka
pahasti hän on loukkaantunut?”
”En ole havainnut
ulkoisia vammoja paria mustelmaa lukuun ottamatta.”
”Toipuuko hän?”
”Mitä suurimmalla
todennäköisyydellä”, Vincent murahti. ”Mark, kuuntele, käske sotilaiden
vetäytyä. Emme ole täällä yksin emmekä tiedä, mitä meillä on vastassa. Ei ole
järkevää käydä taisteluun nyt.”
Mies kiinnitti
radiopuhelimen takaisin vyöhönsä, vaikka kuuli Markin edelleen esittävän
kysymyksiä raivoisalla vauhdilla. Pojankloppi kuulosti melkein hysteeriseltä,
mutta Vincentillä ei ollut nyt yksinkertaisesti aikaa keskittyä tämän
rauhoittelemiseen. Jos Yuffie olisi ollut kunnossa, hän olisi harkinnut
lähtevänsä etsimään kiertotietä karanneiden vihollisten selustaan, mutta nyt
oli parempi vetäytyä. Mark oli kuitenkin sanonut tytön olleen irrottamassa
kovalevyä tietokoneesta. Oliko se viety vai yhä tallessa?
Varmistettuaan, ettei
ninjaprinsessa ollut välittömässä vaarassa, Vincent kiersi työpöydän toiselle
puolelle. Pöytä näytti siltä, että sitä oli isketty miekalla, ja sen vieressä
lojuivat Yuffien radiopuhelimen jäännökset. Korpinhiuksisen miehen
hämmästykseksi myös kovalevy löytyi pöydän alta, hän oli ollut melko varma,
että vihollinen olisi vienyt sen. Mikä muu olisi voinut saada tämän hyökkäämään
Yuffien kimppuun? Entä miksi tyttö oli yhä elossa? Ei Vincent valittanut, mutta
Deepgroundilla ei ollut tapana jättää todistajia.
Mies otti kovalevyn
mukaansa ja palasi Yuffien luokse. Kun hän nosti tytön syliinsä ja painoi
varovasti rintaa vasten, hän huomasi tämän vasemmassa poskessa pienen haavan.
Kenties se oli tullut lasinsirusta, rikkoutuneita koeputkia näytti olevan
kaikkialla. Kaiken kaikkiaan huone näytti samanlaiselta, jossa Hojo oli
aikoinaan suorittanut kokeitaan. Vincent käänsi näylle selkänsä ja käveli ulos.
Hän palasi omia jälkiään, löysi kaksi WRO:n sotilasta aiemmalta taistelupaikalta
ja antoi näille perääntymiskäskyn.
”Mitä neiti
Kisaragille tapahtui?” toinen sotilaista kysyi, kun miehet olivat edenneet
viemäreitä pitkin kauemmas Deepgroundin piilopaikasta ja nousseet maan
pinnalle.
”En tiedä”, Vincent
vastasi rehellisesti. ”Hän kertoo itse, kun herää.”
”Löysin kauheat määrät
ruumiita, sir”, toinenkin sotilas ryhtyi puhumaan. ”Näyttää siltä, että koko
piilopaikan henkilökunta on lahdattu.”
”Minäkin löysin”,
toinen lisäsi.
Vincent nyökkäsi. ”Vaikuttaa
siltä, että jollakulla muullakin on jotain hampaankolossa Deepgroundia vastaan.”
”Olette varmasti
oikeassa, sir.”
Miehet kulkivat
vaitonaisina öisen Junonin halki. Vincent ei tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt
ajatella, hän ei kerta kaikkiaan keksinyt, kuka WRO:n lisäksi olisi voinut haluta
päästä eroon Deepgroundista. Rufus Shinra kenties tahtoi sanoutua irti isänsä
teoista, mutta tuskin tämä olisi silti vain tapattanut useita ihmisiä
kuulustelematta näitä. Päinvastoin, nuorempi Shinra yritti korjata isänsä
tekemiä virheitä ja toimia ihmisystävällisesti. Hyökkäyksen takana oli joku
muu.
Korpinhiuksinen mies
ei voinut olla huolestumatta. Yleensä sanottiin, että vihollisen vihollinen oli
ystävä, mutta tässä tapauksessa sanontaan ei voinut luottaa. Ei ollut ollenkaan
varmaa, että Yuffien kimppuun hyökännyt oli kukaan Deepgroundista. Jos taas
kyseessä oli jokin toinen taho, tämä ilmeisesti piti myös WRO:a vihollisenaan.
Tosin tietysti oli mahdollista, ettei hyökkääjä ollut tiennyt, kuka Yuffie oli.
Tämä saattanut luulla tyttöä Deepgroundin jäseneksi.
Vincent huokaisi.
Hänen täytyi vain odottaa, että Yuffie havahtuisi. Ehkä tyttö osaisi kertoa
jotain, joka selvittäisi outoa tilannetta.
Kun miehet palasivat
Sheralle, heitä vastassa olivat sekä Cid että Mark. Kummankin miehen kasvoilla
karehti huolestunut ilme.
”Perskule, Valentine!
Olisit saanut katsoa likan perään tarkemmin!” Cid sylkäisi sanat suustaan.
”Ilmeisesti minun
olisi pitänyt”, Vincent myönsi. Hän oli halunnut uskoa, että Yuffie pärjäisi
omillaan ja yleensä tyttö pärjäsikin. Nyt tämä oli vain kohdannut liian
voimakkaan vastustajan. ”Vien hänet hyttiin lepäämään.”
Cid jupisi jotain
itsekseen, mutta suuntasi askeleensa ohjaussillalle Vincentin lähtiessä toiseen
suuntaan. Korpinhiuksinen mies kuuli Markin seuraavan kannoillaan. Tietokoneasiantuntija
ei puhunut mitään, mutta kun Vincent vilkaisi tätä, hän näki rypyn tämän
kulmien välissä.
”Yuffie toipuu kyllä”,
korpinhiuksinen mies huomautti. Mark nyökkäsi, mutta jäi tuijottamaan tyttöä
toisen sylissä.
”Hän vuotaa verta.”
”Vamma ei ole vakava,
vaikka voit kyllä olla varma, että kuulemme siitä, kun hän herää”, Vincent
totesi. ”Yuffie luultavasti vannoo tuskallista kostoa poskensa puolesta.”
”Jääkö siihen arpi?”
Mark halusi tietää. ”Ei sillä, että se minua haittaisi, mutta neiti Kisaragia varmaankin
kiinnostaa”, tämä lisäsi kiireesti.
Vincent vilkaisi
nuortamiestä, ennen kuin kehotti tätä avaamaan Yuffien hytin oven.
Ninjaprinsessa varmasti valittaisi poskestaan, muttei tämä mahdollisesta
arvesta välittäisi. Sen sijaan tämä kantaisi sitä ylpeydellä ja kehuskelisi
kaikille, kuinka pahoja jälkiä vastustaja oli saanut.
”En usko, että noin
pienestä haavasta jää arpi”, korpinhiuksinen mies totesi laskettuaan tytön
tämän vuoteelle. Hän otti esille kovalevyn ja ojensi sen tietokonenerolle. ”Tämä
löytyi samasta huoneesta Yuffien kanssa.”
Mark otti levyn
vastaan ja pyöritteli sitä käsissään. ”Hän siis sai sen. Hän suojeli sitä
hengellään… ei se nyt niin tärkeä olisi ollut.”
”Yuffie ei ole
kuolemassa”, Vincent huokaisi. ”Voit hyvin mennä tutkimaan levyä. Veikkaan,
ettei hän herää paluumatkalla.” Mies ainakin toivoi olevansa oikeassa. Häntä ei
houkutellut ajatus vasta tajuihinsa tulleesta ninjaprinsessasta, joka kärsi
lisäksi lentopahoinvoinnista.
”WRO:n tukikohdassa on
tehokkaampia tietokoneita kuin täällä…” Mark mutisi. ”Levyä ei oikeastaan
kannata alkaa tutkia nyt. Sitä paitsi, Te olette varmasti väsynyt tämän kaiken
jälkeen. Minä olen vain istunut koneen ääressä, voin jäädä tänne ja Te voitte…”
Pojanklopin ääni vaimeni niin epäselväksi mutinaksi, ettei Vincent pystynyt
kuulemaan, mitä tämä oikeastaan sanoi.
Mies hymähti ja käveli
hytin ovelle. Mark tosiaan vaikutti sellaiselta mammanpojalta, joksi Yuffie oli
tätä kuvaillut, mutta kenties tämä selviäisi ninjaprinsessan vahtimisesta.
Vincent voisi sen sijaan vaihtaa muutaman sanan Cidin kanssa ja kysyä tämän
mielipidettä tapahtumista, ennen kuin ottaisi yhteyttä Reeveen.
Korpinhiuksinen mies
astui ulos avonaisesta ovesta ja oli aikeissa vetää sen kiinni, kun Mark sai
äänensä takaisin.
”Kiitos, sir”, tämä
sanoi.
”Mistä?”
”Että pelastitte
hänet.”
”Ei kiittämistä, kuka
tahansa olisi tehnyt samoin”, Vincent kuittasi ja käveli pois paikalta.
Ei kommentteja
Kiitos palautteestasi!